Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 3


 

Ylimääräinen toimintakausi

 

Nuorisovaltuusto 26.02.2024 § 3  

91/12.05.01/2024  

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Käydään keskustelua nuorisovaltuuston ylimääräisestä toimintakaudesta ja päätetään käytännön järjestelyistä kaudelle.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin. Keskustelujen jälkeen todetaan, että toiminta tulee olemaan pientä. Tiedotetaan nuorisovaltuuston toiminnasta aktiivisesti ja aletaan valmistautumaan yhtenäisiin nuorisovaltuustovaaleihin syksyllä.

Pidetään kokouksia tarpeen mukaan, kuitenkin vähintään joka toinen kuukausi. Lisäksi kunta ei järjestä tänä vuonna Kontiolahti päiviä tai muita isompia kuntalaistapahtumia, joissa oltaisiin mukana.

________