Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 20


 

Vuoden 2023 arviointikertomus

 

Tarkastuslautakunta 27.02.2024 § 14 

 

 

 

Valmistelija: Sirkku Pyykkönen, sirkku.pyykkonen (at) talvea.fi, p. 050 367 3439

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Kontiolahden kunnan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunta raportoi arvioinnin tulokset valtuustolle vuosittain annettavassa arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimisen.

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimisen

 

 

Tarkastuslautakunta 19.03.2024 § 20  

98/00.03.01/2024  

 

 

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laatimista

 

 Päätös:

Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti jatkaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessa.