RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 6
Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.11.2025 päätösten täytäntöönpano
Kaupunginhallitus 08.12.2025
19/00.02.01.01/2025
Valmistelija Hallintojohtaja
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti todeta kaupunginvaltuuston kokouksen 24.11.2025 päätökset lailliseksi ja panna ne täytäntöön.
Päätös
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi