RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 02.12.2025/Pykälä 158
SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite toimitiloista järjestöjen käyttöön
Kaupunginvaltuusto 01.09.2025 § 83
”Lieksassa toimii useita yhdistyksiä ja kerhoja. Ne järjestävät monenlaista toimintaa kaupunkilaisille. Toiminta edistää terveyttä ja hyvinvointia, vähentää yksinäisyyttä ja lisää yhteisöllisyyttä.
Kaupunki tukee yhdistyksiä myöntämällä toiminta-avustuksia. Näillä yhdistykset maksavat esim. toimitiloista vuokraa kaupungille. Tämä toimintatapa on tehoton, kankea ja aiheuttaa turhaa byrokratiaa.
Esitämme selvitettäväksi voitaisiinko erikseen määriteltävät toimitilat antaa järjestöjen käyttöön ilman vuokraa ja samalla luopua aiemmin vuokriin kohdistuvien avustusten myöntämisestä (esim. kulttuurikeskuksen monitoimitila).
Järjestöjen toiminnan kehittäminen ja jatkuvuuden turvaaminen on haasteellista. Esitetyllä tavalla toimien kaupunki voisi osaltaan tukea järjestöjen toimintaa.”
Lieksassa 1.9.2025
SDP:n valtuustoryhmän puolesta pj. Tarja Kärkkäinen
Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Hyvinvointilautakunta 02.12.2025 § 158
583/00.02.00.03/2025
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori
Hyvinvointilautakunta on päättänyt kulttuurikeskuksen tilojen hinnoittelun 29.11.2022 ja hinnat ovat astuneet voimaan 1.1.2023. Brahe-sali on tiloista merkittävin ja sitä käytetään etenkin ilta-aikaan paljon Brahe-salin maksuttomuus voisi johtaa tilanteeseen, jossa käyttöä olisi hyvin vaikea kohdentaa siten, että tiloissa mahdollistettaisiin nimenomaan yleisötapahtumat ja kulttuuritoiminta, jos tila olisi maksutta varattavissa mille vaan taholle.
Hyvinvointilautakunta teki 21.1.2025 päätöksen tarjota Simpauttaja maksuttomana kokoustilana yhdistyksille. Vuonna 2024 johtoryhmässä käytiin keskustelua avustuskäytännöissä ja myös monitoimitilan maksuttomuudesta. Tuolloin lautakunta ei kuitenkaan päätynyt poistamaan maksuja monitoimitilan kohdalta.
Lieksan kaupungin tulevassa strategiassa yhdistysten tukeminen on yksi tärkeä teema. Yhdistyksien toiminnan mahdollistamalla tuetaan asukkaiden hyvinvointia monessa muodossa.
Lautakunta päättää kulttuurikeskuksen hinnoittelusta vuoden 2026 alussa. Hinnoitteluun esitetään tehtävän muutos ilmaiskäytön osalta seuraavasti:
Ilmainen käyttö (ei Brahe-sali):
- kaupungin oma toiminta, liikelaitokset ja tytäryhtiöt, valtuustoryhmät sekä kunnallisjärjestöt
- paikallisten yhdistysten pääsymaksuton toiminta
- alle 18-vuotiaiden pääsymaksuton harrastustoiminta
- Valtion erityistoiminnot: sovittelutoimisto, Maanmittauslaitoksen kokoukset (kokoushuone Simpauttaja)
Esittelijä Kansalaisopiston rehtori
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyi vastauksen aloitteeseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Lisätietoja kansalaisopiston rehtori Asko Saarelainen, p. 040 1044 111,
sähköposti asko.saarelainen@lieksa.fi