Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 03.12.2025/Pykälä 70


Kokousasian teksti

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan kokousajat ja kokousten pitäminen toimikaudella 2025-2029

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 03.12.2025 § 70  

511/00.00.01.00.09/2025  

 

Valmistelija Vesihuoltopäällikkö

 

Hallintosäännön 131 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa tai siirtää kokouksen.

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta on aiemmin määrittänyt, että johtokunnan kokoukset pidetään tarpeen mukaan, alustavasti kuukauden 1. keskiviikkona klo 16.00 alkaen, Pielisentie 3:n kokoushuoneessa, tai tarvittaessa etä- tai hybridikokouksina.

 

Lieksan kaupunginhallitus on hyväksynyt 20.1.2025 § 23 talouden vuosikellon, jota talouspalvelut ovat päivittäneet vuoden 2025 lopulla vuoden 2026 osalta. Johtokuntien kokouksien aikataulut tulee määritellä niin, että ne palvelevat toimintaa joustavasti, mahdollistaa talouden säännöllisen seurannan ja talousarvion toteutumisen arvioinnin vähintään kaupungin raportointiaikataulun mukaisesti. 

 

Kevään 2026 alustavat kokouspäivät asiat huomioiden ovat:

-          14.1.

-          4.2.

-          18.3.

-          8.4.

-          6.5.

-          3.6.

 

Esittelijä Vesihuoltopäällikkö

 

Päätösehdotus

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää, että johtokunnan kokoukset pidetään alustavien päivien mukaisesti tai tarpeen mukaan ennakkoon sovittuina ajankohtina Pielisentie 3:n kokoustilassa, tai tarvittaessa etä- tai hybridikokouksina.

 

Päätös

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päätti, että johtokunnan kokoukset pidetään alustavien päivien mukaisesti tai tarpeen mukaan ennakkoon sovittuina ajankohtina Pielisentie 3:n kokoustilassa, tai tarvittaessa etä- tai hybridikokouksina.

 

 

Lisätietoja vesihuoltopäällikkö Ville Nevalainen, p. 040 1044 850,

 sähköposti ville.nevalainen(at)lieksa.fi