RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 208
Lieksan kaupungin lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 65 §:n muuttamisesta
Kaupunginhallitus 21.09.2026 § 208
589/03.00.00/2026
Valmistelija Kaupunginjohtaja
STM pyytää Pohjois-Karjalan kuntien lausuntoja maakuntaa ja hyvinvointialuetta koskevan ympäristöterveydenhuollon poikkeusmenettelyn jatkamisesta ja sitä koskevasta lakimuutoksesta.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annettua lakia. Lain 65 §:ssä pidennettäisiin ympäristöterveydenhuollon järjestämiseen liittyvän poikkeusmenettelyn määräaikaa siten, että lainkohdan edellytykset täyttävä hyvinvointialue voisi jatkaa ympäristöterveydenhuollon järjestämistä enintään vuoden 2032 loppuun saakka.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää vastata ministeriön lausuntopyyntöön, että kannattaa esitystä poikkeusmenettelyn määräajan jatkamisesta.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti vastata ministeriön lausuntopyyntöön, että kannattaa esitystä poikkeusmenettelyn määräajan jatkamisesta.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Pirre Vuojärvi, p. 040 1044 001,
sähköposti pirre.vuojarvi(at)lieksa.fi
Jakelu Sosiaali- ja terveysministeriö