Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 13


Viinijärven koulun irtaimen poistoajan määrääminen

 

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 13 

53/02.07.01.01/2024      

 

 Liperin kunnan hallintosäännön 60 § mukaan valtuusto hyväksyy suunnitelmapoistojen perusteet. Kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan.

 

 Kunnanvaltuusto on 21.12.2012 hyväksynyt Liperin kunnan poistosuunnitelman ja uutta suunnitelmaa on noudatettu 1.1.2013 jälkeen valmistuneissa ja hankituissa kohteissa. Aikaisempien vuosien investoinneissa käytetään valtuuston 16.12.1996 hyväksymää ja 13.11.2006 muuttamaa poistosuunnitelmaa. Voimassa olevassa poistosuunnitelmassa muiden laitteiden ja kaluston sekä Atk-laitteiden poistoaika on kolme vuotta.

 

 Suunnitelman mukaiset poistoajat perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen kuntien ja kuntayhtymien suunnitelman mukaisista poistoista. Näiden mukaan pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellisen pitoajan ja myös poistoajan määrittely tulee tehdä kunnan yksilölliset olosuhteen huomioiden. Poistoaika määritellään siten, että se vastaa kunnan omaa suunnitelmaa ja odotusta taloudelliseksi pitoajaksi. Muiden laitteiden ja kaluston sekä Atk-laitteiden tasapoiston reunaehdoiksi on yleisohjeessa määritelty 3-5 vuotta.

 

 Uusin yleisohje on vuodelta 2016 ja sitä on noudatettu kuntien ja kuntayhtymien kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä vuodesta 2016 alkaen.

 

 Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeessa todetaan mm. seuraavaa:

 

 "Pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenot tulee poistaa vaikutusaikanaan. Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Pysyvien vastaavien hankintameno jaksotetaan poistoina kuluksi pääsääntöisesti sen koko taloudelliselle pitoajalle. Taloudellisen pitoajan päätyttyä on hyödykkeen hankintamenon oltava kokonaan poistettu mahdollista jäännösarvoa lukuun ottamatta.

 

 Taloudellisella pitoajalla tarkoitetaan sitä aikaa, jona pysyvän vastaavan hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kuntaa tuloa tuottamalla tai aikaa, jona hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kunnan palvelujen tuottamista. Pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellinen pitoaika on yleensä lyhyempi kuin sen tekninen pitoaika, joka riippuu hyödykkeen teknisestä käyttökelpoisuudesta kunnan harjoittamassa toiminnassa.

 

 Pysyvien vastaavien hyödykkeen taloudellisen pitoajan ja myös poistoajan määrittely tulee tehdä kunnan yksilölliset olosuhteet huomioon ottaen. Poistoaika määritellään siten, että se vastaa kunnan omaa suunnitelmaa ja odotusta taloudelliseksi pitoajaksi. Hyödykkeiden taloudellisten pitoaikojen määrittelyssä voidaan käyttää apuna kokemusperäisiä tietoja vastaavien hyödykkeiden taloudellisista pitoajoista vastaavassa toiminnassa. Taloudellisen pitoajan määrittelyssä noudatetaan varovaisuuden periaatetta. Lähtökohtaisesti poistoaika määritellään kyseisen hyödykkeen yksilöllisen tulontuottamis- tai palvelutuotantokyvyn perusteella varovaisuuden periaatteella liitteen 1 poistoaikojen rajoissa."

 

 

 Viinijärven koulun ensikertaiskalustamisen poistoajan määrittäminen

 

 Viinijärven koulun ensikertaiskalustamisessa panostetaan kestävän kehityksen mukaisesti laatuun ja investointiosaan varattujen kalusteiden ja ICT-laitteiden taloudellinen pitoaika on vähintään viisi vuotta. Etenkin koulu- ja toimistokalusteilla sekä opetustilojen varusteilla taloudellinen käyttöaika on huomattavasti tätä pidempi, mutta ei ole tarkoituksenmukaista lähteä poikkeamaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen poistoajan ylärajasta.

 

 Esimerkiksi koulukalusteiden kilpailutuksen laadullisissa perusteissa korostetaan kestävyyttä ja jopa 30 vuoden käyttöaikaa. ICT-hankinnat sisältävät esimerkiksi isoja näyttöjä ja projektoreita. Ensikertaisvarustamisen osalta nämä eivät tule sykliseen hankintaan, vaan on haettu laadukkaampaa ja pidempään kestävää ratkaisua. ICT-osioon ei kuulu esimerkiksi henkilökunnan tai oppilaiden laitteita, joiden taloudellinen pitoaika ei ole viittä vuotta, vaan nämä laitteet hankitaan syklisenä hankintana ja kirjataan käyttötalouteen.

 

 Viinijärven koulun ensikertaiskalustamisen osalta hyödykekohtaisiksi poistoajoiksi määritellään Atk-laitteiden ja muiden laitteiden ja kaluston hyödykeryhmissä viisi vuotta. Tämä koskee Viinijärven koulun ensikertaiskalustamista ja poikkeama yleisestä poistosuunnitelmasta perusteluineen esitetään jatkossa esimerkiksi tilinpäätöksen liitetiedoissa.

 

 Viinijärven koululle on hankittu koulukalusteita siirtotiloihin vuoden 2023 aikana, vaikka pääosa hankinnoista tehdäänkin vasta vuonna koulun valmistuttua. Siirtotiloihin hankitut koulukalusteet on jo hankintavaiheessa suunniteltu osaksi uuden koulun kalustusta.

 

 Vastaavanlainen pidennys ensikertaiskalustamiseen kuuluvien Atk-laitteiden ja koulukalusteiden poistoaikoihin tehtiin myös Ylämyllyn koulun Patteriston yksikköön sekä Liperin kouluun.

 

 

Vaikutusten arviointi Suunnitelman mukaisten poistojen muuttaminen vastaamaan paremmin hankittujen tavaroiden taloudellista pitoaikaa. Poistoaika pidennetään yleisohjeen maksimipoistoaikaan, kun voimassa olevassa poistosuunnitelmassa se on yleisohjeen minimipoistoajassa.

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Viinijärven koulun ensikertaiskalustamiseen sisältyvien hyödykkeiden poistoajaksi viisi vuotta. 

Päätös koskee myös siirtotiloihin hankittuja kalusteita, jotka siirretään peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeen valmistuttua koulun tiloihin.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote kirjanpito

Lisätietoja talousjohtaja, p. 050 464 6663