Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 14


Palosuojelurahaston erityisavustuksen hakeminen kirkonkylän paloaseman peruskorjaukseen

 

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 14 

50/02.05.01.01/2024      

 

 Liperin paloaseman peruskorjaustarve on ollut tiedossa ja sisältynyt useamman vuoden talousarvion investointiohjelmaan. Vuoden 2018 talousarviossa peruskorjaus oli investointiohjelmassa ajoitettu vuodelle 2022. Soteuudistukseen liittyvien epävarmuuksien sekä voimassa olevien vuokrasopimusten vuoksi myös peruskorjausta on jouduttu siirtämään, jotta kokonaistilanne tilatarpeen ja vuokrasopimuksen jatkuvuuden kannalta ratkeaa. Tällä hetkellä Liperin kunnalla ja hyvinvointialueella on voimassa vuokrasopimus, jonka voi päättää aikaisintaan vuonna 2026.

 

 Kunnan ja pelastuslaitoksen välisissä neuvotteluissa pelastuslaitos on ilmaissut Liperin kirkonkylän pelastusaseman tarpeellisuuden myös jatkossa. Pelastusaseman kaluston uusiminen ja sitoutuminen uuteen vuokrasopimukseen sisältyy myös hyvinvointialueen lainanottovaltuuteen. Tältä osin kiinteistön jatkokäyttöön liittyvät epävarmuudet ovat pienentyneet ja hyvinvointialue on sitoutumassa kiinteistön vuokraukseen pidemmäksi aikaa, jos kiinteistö peruskorjataan.

 

 Soteuudistuksen vuoksi kuntien omistamat sotetilat tulee yhtiöittää siirtymäajan aikana, eli vuoden 2026 loppuun mennessä. Paloasemarakennus oli tarkoitus ensin yhtiöittää ja peruskorjaus olisi toteutettu kokonaan yhtiön toimesta. Yhtiö olisi myös neuvotellut hyvinvointialueen kanssa peruskorjauksen jälkeisen vuokrasopimuksen. Tämän vuoksi paloaseman peruskorjaus ei sisältynyt enää vuoden 2024 talousarvion investointiohjelmaan.

 

 Kiinteistöstä teetettiin kuntotutkimus vuonna 2023 ja sen perusteella on suunniteltu ensivaiheessa etenkin sisäilmakorjauksia ennen laajempaa peruskorjausta. Itä-Suomen AVIn kuntiin 11.12.2023 lähettämässä kirjeessä ilmoitettiin kuntien vuoden 2024 erityisavustuksista pelastustoimen rakennushankkeisiin. Palosuojelurahastosta voidaan myöntää kunnille eritysavustuksia nykyisten paloasemien tai harjoitusalueiden merkittävään peruskorjaukseen siten, että myönnettävä avustus voi olla enintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista ja enintään 350 000 euroa.

 

 Palosuojelurahaston erityisavustusta paloaseman peruskorjaukseen ei voida myöntää kiinteistöosakeyhtiölle, vaikka se olisi 100 % kunnan omistama. Näin ollen mahdollinen avustuksella tehtävä peruskorjaus tulee toteuttaa kunnan omistusaikana ja kunnan investointihankkeena. Avustusehtojen mukaisesti peruskorjattu kiinteistö voidaan siirtää kiinteistöosakeyhtiölle.

 

 Elinympäristöpalveluiden investointiohjelman mukaan (elympltk 17.1.1.2024 / § 7) 150 000 euron omarahoitusosuus voitaisiin kattaa vuoden 2024 talousarvioon sisältyvästä peruskorjausmäärärahasta, mikä tarkoittaisi 300 000 euron kokonaishanketta. Tätä suurempaan hankkeeseen tarvitaan lisämääräraha vuoden 2024 talousarvion investointiosaan. Alkuvuoden selvityksissä on käynyt ilmi, että paloaseman peruskorjaus kokonaisuudessaan olisi hyvin lähellä palosuojelurahaston peruskorjaushankkeiden maksimihankekustannusta.

 

 Hyvinvointialue puoltaa hanketta ja on toimittanut hakuohjeen mukaisen lausunnon hakemuksen liitteeksi. Hakemusta on mahdollista täydentää 1.3.2024 saakka. Hakuilmoitus ja alustava kustannuslaskelma ovat kokousasian oheismateriaalina. Hakemus valmistuu esityslistan julkaisemisen jälkeen. Hanke koskisi rakennuksessa vain hyvinvointialueelle vuokrattua osaa.

 

 Paloaseman ja muiden sotekiinteistöjen yhtiöittämisvalmistelut on samalla aloitettu.

 

Vaikutusten arviointi Liperin pelastusaseman jatkon turvaaminen nykyisen laajuisena

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Liperin kunnanhallitus
1. merkitsee tiedokseen Liperin kirkonkylän paloaseman tilanteen.
2. päättää hakea palosuojelurahastolta 50 % erityisavustusta paloaseman peruskorjaushankkeeseen 700 000 euron maksimisummalla (alustava hankkeen kokonaiskustannusarvio on tällä hetkellä 729 000 €). Hakemusta on mahdollista täydentää helmikuun aikana, kun tarkempi suunnittelu ja kustannuslaskenta valmistuu. Hankkeen toteutus on ehdollinen palosuojelurahaston avustukselle sekä hyvinvointialueen sitoutumiselle peruskorjauksen jälkeiseen korkeampaan vuokraan ja nykysopimusta pidempään vuokra-aikaan.

 

  Eero Reijonen ja Juha Kosonen poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (syy: intressijäävi).

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Siun soten kirjaamo

Lisätietoja talousjohtaja, p. 050 464 6663