Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 3


 

Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 3 

  

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymähallituksen kokouksen 14.12.2023 pöytäkirja (linkki)

2. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 18.12.2023 kokouksen pöytäkirja (linkki)

3. Elinympäristölautakunnan 16.1.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

 

Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Valtiovarainministeriön 14.12.2023 kuntien harkinnanvarainen valtionosuuden korotus 2023, rahoituspäätös 14.12.2023

2. Joensuun kaupungin seudullisen joukkoliikennejaoston 13.12.2023 ote pöytäkirjasta §37, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2025

3. Saapunut julkinen Vaasan hallinto-oikeuden 19.12.2023 kuulutus, VHaO 1347/2023 - Valitus vesilain mukaisesta päätöksestä

4. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 18.12.2023 ote pöytäkirjasta §159, Maakuntaliiton jäsenkuntien lopulliset maksuosuudet käyttötalousmenoihin

5. Kuoringan järviyhdistys ry:n 2023 loppuraportti, vuosikokouksen 28.6.2023 pöytäkirja sekä toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2022

6. Saapunut kuulutus, Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 13 §:n mukainen päätös 3.1.2023, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, POKELY/1331/2023, Peab Industri Oy

7. Saapunut kuulutus, Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 13 §:n mukainen päätös 3.1.2023, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, POKELY/1208/2021, NCC Industry Oy

8.Saapunut kuulutus, Ikääntyneiden sosiaalipalvelujen odotusajat 1.7.-31.12.2023, Siun sote

9. Itä-Suomen aluehallintoviraston 18.1.2024 tiedote, Itä-Suomen aluehallintovirasto toivoo eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä romaniasioissa

 

Yksihenkilöisten viranomaisten päätökset 1.12.2023-31.12.2023

 

Kunnanjohtaja

- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 132-178

- hallintopäätös §:t 28-29

 

Talousjohtaja

- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 217-222

­- hallintopäätös § 4

- hankepäätös § 1

- lainapäätös § 9

- poistopäätös §:t 21-22

 

Hallintopäällikkö

- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 142-147

 

Henkilöstöpäällikkö

- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 46-81

­­- palkkio- tai lisäpäätös, työsuhde §:t 19-48

- palkkio- tai lisäpäätös, virkasuhde §:t 10-22

 

Työllisyyspalveluvastaava

- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 369-395

- hankintapäätös § 5

- työllistämisen kuntalisä (S) §:t 13-15

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.