Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta / lupajaos
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 3


Nitraattiasetuksen mukaisten ilmoitusten vuosiyhteenveto 2023

 

 

Elinympäristölautakunta / lupajaos 13.02.2024 § 3 

232/11.03.07.00/2023      

 

 Nitraattiasetuksen (asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014) tavoitteena on ehkäistä ja vähentää lannan ja lannoitteiden käytöstä, varastoinnista ja käsittelystä sekä eläintuotannosta ympäristöön aiheutuvia päästöjä. Asetuksen mukaan jokaisella tilalla, jossa lantaa syntyy, tulee olla lannanvarastointitila. Lantala tulee mitoittaa niin, että siihen mahtuu vähintään yhden vuoden aikana kertyvä lanta. Poikkeustilanteessa kuivalantaa, jonka kuiva-ainepitoisuus on vähintään 30 %, voidaan työteknisen tai hygieenisen syyn vuoksi varastoida aumassa. Lannan aumavarastoinnista on tehtävä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista.

 

 Nitraattiasetuksen mukaan lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden levittäminen pelloille on sallittu huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Tällöinkään lannoitteita ei saa levittää pellolle, joka on luminen, routaantunut tai veden kyllästämä. Poikkeustilanteessa lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden levittäminen pellolle sallitaan marraskuun loppuun saakka. Poikkeustilanteella tarkoitetaan tilannetta, jossa lantaa ei ole voitu hyödyntää lannoitteena pellolla kasvukauden aikana poikkeuksellisten sääolosuhteiden takia. Lannan levittämisestä marraskuussa tulee tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle lokakuun loppuun mennessä.

 

 Vuonna 2023 yhteensä kolme toiminnanharjoittajaa teki ilmoituksen lannan varastoinnista aumassa. Ilmoituksen lannan levityksestä marraskuussa teki yhteensä kuusi toiminnanharjoittajaa. Pääasiallisin syy myöhästyneeseen lannanlevitykseen oli sateinen syksy.

 

 Kuntaan toimitetusta ilmoituksista on tehty nitraattiasetuksen 9 §:n mukainen vuosiyhteenveto, joka on toimitettu Pohjois-Karjalan ELY-keskukseen. Vuosiyhteenveto on tämän pykälän oheismateriaalina.

 

 

Valmistelija ympäristötarkastaja

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Liperin kunnan elinympäristölautakunnan lupajaos merkitsee tiedoksi kuntaan vuonna 2023 toimitetuista nitraattiasetuksen mukaisista ilmoituksista tehdyn vuosiyhteenvedon.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus

 

Lisätietoja Ympäristötarkastaja, p. 0400 428 653