RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Hyvinvointilautakunta 24.01.2024 § 3
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan hyvinvointilautakunnalle:
- Ikäihmisten neuvoston 30.11.2023 kokouksen muistio liitteineen
- Vammaisneuvoston 30.11.2023 kokouksen muistio
- Nuorisovaltuuston 11.10.2023 kokouksen muistio
- Nuorisovaltuuston 15.11.2023 kokouksen muistio
Seuraavat asiat ilmoitetaan hyvinvointilautakunnalle:
- Nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (VANUPO) luonnoksen lausuntokierros alkanut (linkki lisätietoihin)
- Sopimus Qridi ohjelmistopalvelun ka?yto?sta? ja sopimus henkilo?tietojen käsittelystä
- Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move! 2023
- Loppuselvityksen hyväksyntä monipuolista harrastamista koulupäivän yhteydessä - Liperin harrastamisen malli 2 ISAVI/2692/2022
- Valtionavustushakemus etsivään nuorisotyöhön 2024-2025
- Valtionavustushakemus lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan - Liperin kunnan päiväleirit ja -kerhot 1.6.2024-31.5.2025
- Valtionavustushakemus Liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset - Liperin ikiliikkujat -hanke ISAVI/11477/2023
- Liikuntatoiminnan ja nuorisotyön yksikköhinnat vuonna 2024
- Rahoituspäätös itäsuomalainen kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
- Kuntaliiton yleiskirje koskien varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja 1.8.2024 alkaen (linkki yleiskirjeeseen)
- Tarkastuskertomus 8.12.2023, Pohjois-Karjalan ympäristöterveys, Liperin päiväkoti 1645014
Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi hyvinvointilautakunnalle joulukuulta 2023:
Hyvinvointijohtaja
Dynasty:
Hallintopäätös § 15-19
Hankintapäätös § 8
Kuljetusasiapäätös (S) § 70-71
Oppilasasiapäätös (S) § 39-42
Tehtävän irtisanomispäätös § 1
Tehtävän täyttöpäätös 108-109
Viran täyttöpäätös § 35
Virasta irtisanoutumisen myöntäminen § 4-5
Populus-päätökset: 675-272
Honkalammen koulun rehtori
Dynasty:
Oppilasasiapäätös (S) 27-33
Populus-päätökset: 1175-1256
Vapaa-aikapäällikkö
Dynasty:
Hallintopäätös § 7
Populus-päätökset: 326-359
Varhaiskasvatuksen johtaja
Dynasty:
Hallintopäätös § 9
Hankintapäätös § 8
Tutkimuslupapäätös § 4-5
Populus-päätökset: 198-209
Ylämyllyn koulun rehtori
Ei Dynasty-päätöksiä
Populus-päätökset: 217-265
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |