Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 26



Pärnävaaran asemakaavan vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Elinympäristölautakunta 14.03.2023 § 41 

     

 

Liperin kunta hankki ns. Pärnävaaran noin 44 hehtaarin laajuisen urheilualueen omistukseensa Joensuun kaupungilta 9.11.2021 (KV päätös 27.09.2021 § 66). Liperin kunnalla on tavoitteena kehittää Pärnävaaran aluetta liikunta-, urheilu- ja vapaa-ajan toimintaa varten systemaattisesti ja pitkäjänteisesti. Tavoitteena olisi myös, että urheilukeskus latupohjineen, erilaisine maastoreitteineen ja harrastepaikkoineen olisi käytössä sekä kilpa- että kuntourheilun harrastamiseksi aiempaa parempikuntoisena sekä monipuolisemmilla aktiviteettimahdollisuuksilla varustettuna.

 

Alueella on voimassa Ylämyllyn osayleiskaava vuodelta 2010. Alueet ovat osoitettu urheilupalvelujen alueeksi P-1, yhdyskuntateknisen huollon alueeksi ET, virkistysalueeksi V, retkeily- ja ulkoilualueeksi VR ja maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta MU. Lisäksi alue on osoitettu yleiskaavassa asemakaavoitettavaksi alueeksi. Osia yleiskaavan esittämistä AO-alueista on jätetty vahvistamatta. Näillä alueilla on edelleen voimassa aiempi Ylämyllyn yleiskaava vuodelta 2000 (pääasiassa MU alueita). Ote Ylämyllyn osayleiskaavoista 2000 ja 2010 on liitteenä.

 

Laadittavaan asemakaavaan liittyvät päätökset ja tavoitteet mm.:

  • Kuntastrategian 2021-2025 mukaiset laadukkaat hyvinvointi- ja vapaa-aikapalvelut ja palveluiden monipuolisuus sekä investoiminen uusiin kaavahankkeisiin.
  • Maapoliittisen ohjelman 2023-2026 asemakaavoituksen tavoitetila: Käynnistetään mm. Pärnävaaran asemakaavan suunnittelutyö.
  • Elinympäristölautakunnan 13.12.2022 § 206 päätös kaavoituskatsauksesta ja siinä olevan Pärnän alueen asemakaavan vireilletulo ja kaavoittaminen.
  • Pärnän alueen Master Plan / kehittämissuunnitelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa 30.01.2023 § 6.
  • Aluetta koskevien yleiskaavojen mukaisen maankäytön toteuttaminen asemakaavan kautta ja rakentamisen luvittaminen suorilla rakennusluvilla.

 

Nyt laadittava asemakaava on alueen ensimmäinen asemakaava. Pääosin kaavalla laajennetaan Ylämyllyn asemakaavoitettavaa aluetta, mutta myös muutetaan kaava-alueen eteläpäässä olemassa olevaa asemakaavaa toteutuneen tielinjauksen mukaiseksi. Kaavan alustava aluerajaus on esitetty liitteessä.

 

 

 

Vaikutusten arviointi Asemalla tuetaan ja mahdollistetaan aluetta koskevien päätösten ja suunnitelmien toteuttaminen käytännön tasolla. Kaavalla mahdollistetaan maakunnallisesti tärkeän ulkoilu- ja urheilualueen tarkoituksenmukainen kehittäminen.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää hyväksyä edellä selostetun kaavoitushankkeen aloittamisen ja esittää Liperin kunnanhallitukselle, että se päättää käynnistää Pärnän asemakaavan muutoksen ja laajennuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Kunnanhallitus

Toimeenpano Elinympäristöpalvelut

Tiedoksi Maankäyttö ja kaavoitus

Lisätietoja Kaavoituspäällikkö, puh. 0400 125 152

 

 

 

 

Kunnanhallitus 20.03.2023 § 77 

     

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy elinympäristölautakunnan esityksen ja päättää käynnistää Pärnän asemakaavan muutoksen ja laajennuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Elinympäristöpalvelut

Toimeenpano Elinympäristöpalvelut

Tiedoksi  Maankäyttö ja kaavoitus

Lisätietoja  Kaavoituspäällikkö, puh. 0400 125 152

 

 

 

Elinympäristölautakunta 13.02.2024 § 26 

116/10.02.03/2023      

 

 Kunnanhallitus päätti 20.03.2023 § 77 käynnistää edellä olevin tavoittein Pärnän alueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen. Sen jälkeen vuoden 2023 aikana alueelle laadittiin mm. luonto- ja arkeologiset selvitykset.

 

 Kaavalla laajennetaan Ylämyllyn asemakaava-aluetta Pärnävaaran alueelle saakka. Kaava-alueelle tavoitellaan mahdollisimman laaja-alaista, mutta alueelle edelleen soveltuvaa käyttötarkoitusta mahdollistamaan tuleva alueen kehittyminen merkittäväksi virkistys- ja liikuntapalveluiden ja matkailun kohteeksi. Alustavia tavoitteita on esitetty tarkemmin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (liite).

 

 Pärnän alue on jopa seudullisesti merkittävä urheilu- ja virkistyskohde. Sen perusteella osallisille tulee antaa riittävä vaikutusmahdollisuus kaavan laadintaan ja sen sisältöön. Kaava laaditaan kolmivaiheisena, jossa ensin on vireilletulovaihe osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilleasettamisen kanssa sekä kaavahanketta esittelevä yleisötilaisuus (ajankohta ilmoitetaan erikseen). Sen jälkeen seuraa kaavan luonnosvaihe uuden yleisötilaisuuden kera. Kolmantena osallisten kuulemisvaiheena on vielä ehdotusvaihe (yleensä ei enää yleisötilaisuutta).

 

 Tavoitteena on pitää osallistumis- ja arviointisuunnitelma julkisesti nähtävillä 21.2.-24.3.2024. Asemakaavan vireilletuloaineistoa (mm. OAS ja Master Plan) esitellään yleisötilaisuudessa 14.3.2024 Ylämyllyn koulun Patteriston yksikön ruokalassa klo 17.00 alkaen. Tilaisuudesta ilmoitetaan vielä erikseen.

 

Vaikutusten arviointi Asemakaavalla tuetaan ja mahdollistetaan aluetta koskevien päätösten ja suunnitelmien (mm. Master Plan) toteuttaminen käytännön tasolla. Kaavalla mahdollistetaan maakunnallisesti tärkeän ulkoilu- ja urheilualueen tarkoituksenmukainen kehittäminen ja kaava-alueen olemassa olevien rantarakennuspaikkojen tarkoituksenmukainen käyttötarkoitus ja kehittäminen.

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää
1. asettaa Pärnän alueen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville,
2. kuuluttaa asemakaavan nähtävilläpidosta paikkakunnalla ilmestyvässä lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla sekä tiedottaa kaava-alueen osallisia kirjeitse,
3. pitää kaavaa koskevan yleisötilaisuuden ja
4. pyytää kaavasta lausunnot.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote maanomistajat, asianosaiset

Toimeenpano maankäyttö

Tiedoksi Rakennusvalvonta, infrapalvelut, hyvinvointi- ja sivistyspalvelut, nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto sekä Lipertek Oy ja vesihuoltolaitos

Lisätietoja kaavoituspäällikkö p. 0400 125 152