RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinympäristöpalveluiden toimintakertomus 2023
Elinympäristölautakunta 13.02.2024 § 22
16/02.02.02.01/2023
Elinympäristölautakunnan on annettava vuosittain kertomus toiminnastaan kunnanhallitukselle, joka esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi yhdessä tilinpäätöstietojen kanssa.
Elinympäristölautakunnan toimintakertomus on laadittu tulosaluejohtajien ja muiden esihenkilöiden antamien toiminta- ja taloustietojen perusteella, pyrkien osoittamaan, miten asetetut tulostavoitteet on saavutettu ja kuinka talousarvio on toteutunut.
Valmistelija Tekninen johtaja
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta hyväksyy osaltaan liitteiden mukaiset toimintakertomukset vuodelta 2023 ja esittää käyttötalouden ja investointien toimintakertomukset edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Kunnanhallitus, valtuusto
Lisätietoja tekninen johtaja puh. 050 476 3533
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |