RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viinijärven kehittämissuunnitelman hyväksyminen
Elinympäristölautakunta 14.02.2023 § 29
Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi 28.9.2020 § 29 kuntastrategian 2021-2025 sekä siihen liittyvän oheismateriaalin, jossa elinympäristön kannalta keskeisimpinä tavoitteina ovat väestön kasvu, työllisyys, elinvoima ja talous. Uuden kuntastrategian mukaisesti Liperin elinvoimaisuutta ja väestön kasvua on tarkoitus viedä jatkossa eteenpäin kestävään kehitykseen tukeutuen sekä kokonaistaloudellisesti. Yhtenä keinona kuntastrategian jalkauttamiseen on todettu, että taajamille (Kirkonkylä, Viinijärvi ja Ylämylly) laaditaan omat kehityssuunnitelmat / -visiot sekä kehitetään asuinalueita ja erilaisia asumismuotoja sekä huolehditaan olemassa olevasta kunnan kiinteistökannasta.
Liperin kaikkien taajamien kehittäminen on tärkeää jo pelkästään niiden elinvoimaisuuden ja vetovoiman sekä viihtyisyyden takia. Ensimmäinen kehittämissuunnitelma, eli Liperin kirkonkylä, valmistui vuoden 2022 aikana ja valtuusto hyväksyi sen 30.1.2023 § 4. Viinijärven kehittämissuunnitelman laatiminen on asetettu seuraavaksi tavoitteeksi kaavoituskatsauksessa 2022-2023 (elinympäristölautakunta 13.12.2022 § 206) sekä valtuuston 30.1.2023 § 3 hyväksymässä maapoliittisessa ohjelmassa 2023-2026.
Nyt laadittavalla Viinijärven kehittämissuunnitelmalla on tarkoitus vahvistaa kylän ominais- ja erityspiirteitä sekä löytää uusia keinoja alueen vetovoimaisuuden ja elinvoimaisuuden kehittämiseen sekä edistää uusia rakentamishankkeita. Samalla on tarkoitus nostaa kylän profiilia ja tietoisuutta alueellisesti kiinnostavana kohteena niin asukkaille kuin vieraille sekä tarjota paikkoja asumiseen, yrittämiseen, kulttuuriin kuin matkailuunkin.
Liperin kuntastrategialinjausten pohjalta ja kaavoituskatsauksessa esitetyllä aikataululla on tarkoituksenmukaista käynnistää Viinijärven kehittämissuunnitelman työ vuoden 2023 aikana suunnitelman laativan konsultin kilpailutuksella. Työn tavoitellaan valmistuvan vuoden 2023 aikana.
Viinijärven kehittämissuunnitelmaa varten tulee asettaa ohjausryhmä. Kunnanhallitus nimeää ohjausryhmään yhden jäsenen ja muut jäsenet valitaan kunnan viranhaltijoista kunnanjohtajan päätöksellä.
Vaikutusten arviointi Hanke on voimassa olevan kuntastrategian ja asiaan liittyvien päätösten mukainen (hyväksytyt kaavoituskatsaus ja maapoliittinen ohjelma). Hankkeella tuetaan Viinijärven tulevaa kehitystä ja elinvoimaa.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää hyväksyä edellä selostetun hankkeen aloittamisen sekä esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy ja aloittaa selostetun hankkeen ja nimeää ohjausryhmään edustajan.
Budjetti hankkeelle on 40 000 euroa.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus, siten että elinympäristölautakunta esittää ohjausryhmään elinympäristölautakunnasta Marja Viitaniemeä ja Tiina Savolaista.
Ote khall, Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Toimeenpano kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut
Tiedoksi elinympäristöpalvelut
Lisätietoja kaavoituspäällikkö puh 0400 125 152
Kunnanhallitus 20.02.2023 § 51
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy edellä selostetun hankkeen ja sen aloittamisen. Kunnanhallitus nimeää ohjausryhmään yhden jäsenen ja muut jäsenet valitaan kunnan viranhaltijoista kunnanjohtajan päätöksellä.
Elinympäristölautakunta on esittänyt edustajakseen Marja Viitaniemeä ja Tiina Savolaista.
Budjetti hankkeelle on 40 000 euroa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyy Viinijärven kehittämishankkeen kehittämissuunnitelman käynnistämisen.
Kunnanhallitus nimeää ohjausryhmään jäseneksi Heikki Kontkasen, Marja Viitaniemen ja Tiina Savolaisen. Kunnanjohtaja nimeää viranhaltijat kunnanjohtajan päätöksellä.
Ote Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Toimeenpano kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut
Tiedoksi elinympäristöpalvelut
Lisätietoja kaavoituspäällikkö p. 0400 125 152
Elinympäristölautakunta 13.02.2024 § 25
101/10.00.00.00/2023
Liperin kunnanhallitus hyväksyi Viinijärven kehittämissuunnitelma -hankkeen aloittamisen kokouksessaan 20.02.2023 § 51. Samalla hankkeelle nimettiin ohjausryhmä (OHRY).
Projektin tavoitteena oli laatia Viinijärven alueelle kokonaisvaltainen ja pitkän aikavälin suunnitelma Viinijärven elin- ja vetovoiman kehittämiseksi sekä oman identiteetin löytämiseksi. Tavoitteena oli taajamakuvallisesti yhtenäinen, houkutteleva ja viihtyisä kaupan ja asumisen ympäristö, jossa on huomioitu erityisesti elinkeinoelämän näkökulma.
Prosessin eteneminen
Hanke kilpailutettiin Pohjois-Karjalan hankintatoimen kautta kevään 2023 aikana. Määräaikaan 20.04.2023 mennessä tarjouksen jättivät Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy, Fish Travel Finland Oy, Jolma Arkkitehdit Oy, Lunden Architecture oy, Luo arkkitehdit Oy, Ramboll Finland Oy, Sitowise Oy ja Sweco Finland Oy.
OHRY kokoontui arvioimaan saapuneita tarjouksia kaksi kertaa 26.4. ja 2.5.2023 ja antoi valintaan liittyen suosituksensa hankintatoimelle. Sen perusteella Viinijärven kehittämissuunnitelman laatijaksi valitsi hankintatoimi 4.5.2023 Lunden Architecture oy:n.
Kehittämissuunnitelman aloittamiskokous pidettiin 12.5.2023. Lisäksi OHRY kokoontui 19.6, 6.9. ja 25.10 käsittelemään hankkeen etenemistä ja sisältöä. Kehittämissuunnitelmasta pidettiin avoin internet -kysely ajalla 1.7.-31.7.2023. Kehittämissuunnitelman työpaja pidettiin Viinijärvellä 5.9.2023. Työpajaan oli kutsuttu Viinijärveläisiä yhdistyksiä, aktiiveja, toimijoita ja yrittäjiä. Saatu kyselyn ja työpajan palaute huomioitiin suunnitelmassa.
Valmistunutta kehittämissuunnitelmaa esiteltiin vielä Viinijärvellä asukastilaisuudessa 17.1.2024. Tilaisuuteen osallistui reilu 40 henkeä. kehittämissuunnitelma ei saanut sen vastaisia mielipiteitä tai merkittäviä lisätietoja, joten erityistä asiakirjojen päivitystarvetta ei enää ilmennyt.
Valmistunut Viinijärven kehittämissuunnitelma on liitteenä.
Vaikutusten arviointi Viinijärven kehittämissuunnitelma tuo esille sekä vahvistaa kylän ominais- ja erityspiirteitä ja esittää uusia keinoja alueen vetovoimaisuuden ja elinvoimaisuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on myös edistää Viinijärvelle uusia rakentamishankkeita. Kehittämissuunnitelma asettaa suunnan alueen sisällölliselle ja maankäytölliselle kehittämiselle ja ohjaa uutta rakentamista kunnan identiteettiä vahvistaen sekä nostaa alueen kiinnostavuutta viihtyisänä asuin- ja yrittäjäpaikkana.
Suunnitelman esittämiä toimenpiteitä ja kehitystyötä toteutetaan kohteittain tai hankkeittain vuosittaisten talousarvioiden puitteissa.
Valmistelija Kaavoituspäällikkö
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta hyväksyy Viinijärven kehittämissuunnitelman sekä siinä esitetyt toteuttamiseen tähtäävät kehittämistavoitteet ja toteutuksen tiekartan sekä esittää ne kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Lautakunta esittää, että suunnitelmien jatkovalmistelusta ja toteutuksesta päätetään vuosittain päätettävän talousarvion määrittelemien määrärahojen puitteissa.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote kunnanhallitus, valtuusto
Toimeenpano Elinympäristöpalvelut
Tiedoksi elinympäristöpalvelut, Lunden Archtecture Oy
Lisätietoja Lisätietoja tekninen johtaja puh. 050 467 3533.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |