Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 15


 

Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Hyvinvointilautakunta 22.02.2024 § 15 

  

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan hyvinvointilautakunnalle:

 

  1. Ikäihmisten neuvoston 8.2.2024 kokouksen muistio ja toimintakertomus vuodelta 2023
  2. Varhaiskasvatuksen laatu -ryhmän 8.2.2024 kokouksen muistio
  3. Vammaisneuvoston 31.1.2024 kokouksen muistio ja toimintakertomus 2023

 

Seuraavat asiat ilmoitetaan hyvinvointilautakunnalle:

 

  1. Muutoshakemus hankkeeseen Liperin kunnan päiväleirit ja -kerhot, ISAVI/10749/2022, 7.2.2024
  2. Muutospäätös valtionavustushakemukseen, Liperin kunnan päiväleirit ja -kerhot, ISAVI/10749/2022
  3. Loppuselvityksen hyväksyntä valtionavustuksen käytöstä Perheet liikkumaan -hankkeelle, ISAVI/11224/2022, 7.2.2024
  4. Täydennetty valtionavustushakemus Liikunnallisen elämäntavan paikalliset kehittämisavustukset, Liperin ikiliikkujat -hanke, 8.2.2024 (ISAVI/11477/2023)
  5. Kuntaliiton yleiskirje 3/2024, 17.1.2024, Varhaiskasvatuslakiin muutoksia 1.1.2024 alkaen (linkki)

 

 

Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi hyvinvointilautakunnalle:

 

Hyvinvointijohtaja
Dynasty:

Oppilasasiapäätös (S) § 1-2

Tehtävän täyttöpäätös § 1-5

Viran täyttöpäätös § 1-3


Populus-päätökset: 1-78
 

Honkalammen koulun rehtori
Ei Dynasty-päätöksiä

 

Populus-päätökset: 1-92

 

Vapaa-aikapäällikkö

Ei Dynasty-päätöksiä

 

Populus-päätökset: 1-28

 

Varhaiskasvatuksen johtaja

Dynasty:

Hallintopäätös § 1

 

Populus-päätökset: 1-29

 

Ylämyllyn koulun rehtori

Ei Dynasty-päätöksiä

 

Populus-päätökset: 1-24


 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.