RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta / lupajaos
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hakemus ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeamiseksi 1/2024
Elinympäristölautakunta / lupajaos 12.03.2024 § 8
127/11.01.00.10/2024
Liperin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on toimitettu hakemus kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä (valtuusto 27.5.2019 § 35) poikkeamiseksi. Poikkeamislupahakemuksella haetaan lupaa lietelannan levittämiseen pohjavesialueilla sijaitseville pelloille. Ympäristönsuojelumääräysten 25 §:n mukaan pohjavesialueilla sijaitseville pelloille lietelannan, virtsan, jätevesilietteen ja säilörehun puristusnesteiden levittäminen on kielletty. Ympäristönsuojelumääräysten 30 §:n mukaan elinympäristölautakunnan lupajaos voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa määräyksistä.
Hakijan tilakeskus ja lietesäiliö sijaitsevat Liperin Vaiviossa. Tilalla harjoitetaan viljanviljelyä ja sertifioitua siementuotantoa. Tilalla ei synny omaa lietettä, mutta liete otetaan vastaan läheiseltä karjatilalta. Lupaa lietelannan levittämiseen haetaan kolmelle peltolohkolle, joiden yhteispinta-ala on 19,66 hehtaaria. Lohkojen pinta-alasta 8,41 hehtaaria sijaitsee pohjavesialueella. Kaksi lohkoista on osittain Kalikkavaaran 2E-luokan pohjavesialueella ja yksi osittain Konivaaran 1E-luokan pohjavesialueella.
Poikkeamislupaa haetaan ravinnetasapainon ja työteknisten syiden vuoksi. Pohjavesialueet sijoittuvat peltolohkoille niin, että yksittäisten lohkojen alasta osa on pohjavesialueella ja osa ei. Pellolle lantaa levittäessä on käytännössä mahdotonta erottaa, missä pohjavesialueen raja lohkolla menee. Lannanlevityksen tekee urakoitsijaa, ja ulkopuolisen levittäjän ohjeistaminen pohjavesialueen pellonosiin vie paljon työaikaa.
Tilalla on motivaatio käyttää lannoitukseen lietettä orgaanisena lannoitteena peltojen kasvukunnon parantamiseksi ja ostolannoitekustannusten pienentämiseksi. Tavoitteellinen siementuotanto vaatii optimaalisesti lannoitetun kasvuston, jotta on mahdollista tuottaa laadukasta kylvösiementä pakkaamolle. Tästä syystä on tärkeää, että tilan koko siementuotantoala olisi lannoitettavissa optimaalisesti. Jättämällä kokonaisia lohkoja lannoittamatta tämä tavoite ei toteudu.
Hakemus kokonaisuudessaan on tämän pykälän oheismateriaalina.
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunnan lupajaos myöntää poikkeamisluvan lietelannan levitykseen hakemuksessa mainituille pohjavesialueella sijaitseville peltolohkoille (3 kpl). Poikkeamislupa on voimassa 31.12.2029 saakka.
Lannanlevityksessä tulee noudattaa seuraavia määräyksiä:
1. Lannoitus on tehtävä multaimella levitettynä tai välittömästi levityksen jälkeen mullattuna ja vain kasvien yhden vuoden ravinnetarvetta vastaava määrä.
2. Lannan levittäminen pellolle on kielletty marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Lantaa ei saa levittää lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan.
3. Lanta on levitettävä pellolle siten, että valumia vesiin ei tapahdu, eikä pohjamaan tiivistymisvaaraa ole. Lannoituksessa on otettava huomioon keskimääräinen satotaso, viljelyvyöhyke, kasvinvuorotus ja maalaji.
4. Lannan levittäminen pysyvän asutuksen viereisille pelloille tulee tehdä niin, ettei siitä aiheudu tarpeetonta hajuhaittaa asukkaille. Lannoitteiden levittämisestä ei saa myöskään aiheutua terveyshaittaa asukkaille.
5. Talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille on jätettävä vähintään 30-100 metrin levyinen vyöhyke, jolle ei saa sijoittaa eikä levittää lantaa. Vyöhykkeen laajuus riippuu maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista.
6. Liperin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on mahdollisuus kieltää lannan levitys pohjavesialueelle poikkeamisluvan voimassaoloaikana, jos ympäristönsuojeluviranomainen näkee sen tarpeelliseksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote hakija
Tiedoksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Lisätietoja ympäristötarkastaja puh. 0400 428 653
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |