Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta / lupajaos
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 10


Hakemus ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeamiseksi 2/2024

 

 

Elinympäristölautakunta / lupajaos 12.03.2024 § 10 

131/11.01.00.10/2024      

 

Liperin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on toimitettu hakemus kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä (valtuusto 27.5.2019 § 35) poikkeamiseksi. Poikkeamislupahakemuksella haetaan lupaa lietelannan levittämiseen pohjavesialueilla sijaitseville pelloille. Ympäristönsuojelumääräysten 25 §:n mukaan pohjavesialueilla sijaitseville pelloille lietelannan, virtsan, jätevesilietteen ja säilörehun puristusnesteiden levittäminen on kielletty. Ympäristönsuojelumääräysten 30 §:n mukaan elinympäristölautakunnan lupajaos voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa määräyksistä.

 

Hakijan lypsykarjanavetta ja lietesäiliö sijaitsevat Liperin Viinijärvellä. Tilalla harjoitetaan maidontuotantoa sekä viljellään säilörehunurmia, viljaa ja rehuhernettä. Lupaa lietelannan levittämiseen haetaan seitsemälle peltolohkolle, joiden yhteispinta-ala on 26,14 hehtaaria. Lohkojen pinta-alasta 15,6 hehtaaria sijaitsee pohjavesialueella. Osa lohkoista on osittain Heinävaaran 2E-luokan pohjavesialueella ja osa osittain Käsämän 1-luokan pohjavesialueella.

 

Poikkeamislupaa haetaan ravinnetasapainon ja työteknisten syiden vuoksi, jotta kaikille tilan rehuntuotannon kannalta lähimmille ja tärkeimmille peltolohkoille olisi mahdollista levittää lietettä. Nykyisin lietettä rahdataan kauimmaisille lohkoille, jotka eivät ole pohjavesialueella. Tilan ei ole mahdollista siirtyä kuivalantaan, sillä tilan navetta ja lantasäiliöt on rakennettu lietelantakäyttöisiksi, ja lantajärjestelmän vaihdosta aiheutuvat kustannukset muodostuisivat todella suuriksi.

 

Pohjavesialueet sijoittuvat peltolohkoille niin, että yksittäisten lohkojen alasta osa on pohjavesialueella ja osa ei. Pellolle lantaa levittäessä on käytännössä mahdotonta erottaa, missä pohjavesialueen raja lohkolla menee. Lannanlevityksen tekee urakoitsijaa, ja ulkopuolisen levittäjän ohjeistaminen pohjavesialueen pellonosiin vie paljon työaikaa.

 

Tavoitteellinen maidontuotanto vaatii optimaalisesti lannoitetun säilörehunurmen, jotta on mahdollista tuottaa laadukasta säilörehua lypsylehmien tuotoksen ja terveyden mahdollistamiseksi. Tästä syystä on tärkeää, että tilan koko rehuala olisi lannoitettavissa optimaalisesti. Jättämällä kokonaisia lohkoja lannoittamatta tämä tavoite ei toteudu.

 

Hakemus kokonaisuudessaan on tämän pykälän oheismateriaalina.

 

 

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus  Elinympäristölautakunnan lupajaos myöntää poikkeamisluvan lietelannan levitykseen hakemuksen mukaisille pohjavesialueella sijaitseville peltolohkoille (7 kpl). Poikkeamislupa on voimassa 31.12.2029 saakka.

 

  Lannanlevityksessä tulee noudattaa seuraavia määräyksiä:

 

  1. Lannoitus on tehtävä multaimella levitettynä tai välittömästi levityksen jälkeen mullattuna ja vain kasvien yhden vuoden ravinnetarvetta vastaava määrä.

  2. Lannan levittäminen pellolle on kielletty marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Lantaa ei saa levittää lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan.

  3. Lanta on levitettävä pellolle siten, että valumia vesiin ei tapahdu, eikä pohjamaan tiivistymisvaaraa ole. Lannoituksessa on otettava huomioon keskimääräinen satotaso, viljelyvyöhyke, kasvinvuorotus ja maalaji.

  4. Lannan levittäminen pysyvän asutuksen viereisille pelloille tulee tehdä niin, ettei siitä aiheudu tarpeetonta hajuhaittaa asukkaille. Lannoitteiden levittämisestä ei saa myöskään aiheutua terveyshaittaa asukkaille.

  5. Talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille on jätettävä vähintään 30-100 metrin levyinen vyöhyke, jolle ei saa sijoittaa eikä levittää lantaa. Vyöhykkeen laajuus riippuu maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista.

  6. Liperin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on mahdollisuus kieltää lannan levitys pohjavesialueelle poikkeamisluvan voimassaoloaikana, jos ympäristönsuojeluviranomainen näkee sen tarpeelliseksi. 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote hakija

Tiedoksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Lisätietoja ympäristötarkastaja, p. 0400 428 653