Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 27



Palkkaharmonisaation maksamiseen liittyvä sopimus

 

 

Kunnanhallitus 05.02.2024 § 27 

79/00.01.00.05/2024      

 

 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä on toiminta-aikanaan neuvotellut työntekijäjärjestöjen kanssa työntekijöidensä

 palkkaharmonisaatiokorvauksista. Neuvotteluja on 1.1.2023 jälkeen jatkanut Pohjois-Karjalan hyvinvointialue. Palkkaharmonisaation peruste kohdistuu aikaan ennen hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymistä 1.1.2023. Kaikki Pohjois-Karjalan kunnat ovat olleet kuntayhtymän jäsenkuntia.

 

 Kuntayhtymä toteutti palkkaharmonisaatiota toimintansa aikana samalla periaatteella kuin aiemmissa kuntaliitoksissa, eli harmonisointia tehtiin mediaanipalkkoihin. Nämä palkkaharmonisaation kustannukset ovat sisältyneet Siun soten vuosikustannuksiin, ja jäsenkunnat ovat ne maksaneet osana Siun soten maksuosuuksiaan vuosina 2017-2022. Siun soten lähes 64 miljoonan euron loppulasku jäsenkunnille sisälsi vuosien 2021 ja 2022 alijäämien lisäksi vielä myös varauksen maksamattomiin palkkaharmonisaatiokustannuksiin. Alijäämiin kohdistuvat laskut jäsenkunnat ovat maksaneet Siun sote -kuntayhtymän viimeisen tilinpäätöksen valmistuttua vuonna 2023. Loppulaskuun sisältynyt varaus palkkaharmonisaation kustannuksiin on sovittu laskutettavaksi vuonna 2024, kun kustannukset ovat realisoituneet Siun sotelle.

 

 Osa kuntayhtymän jäsenkunnista on tehnyt omissa vuoden 2022 tilinpäätöksissään varauksen palkkaharmonisaatiosta aiheutuviin kustannuksiin, jotka kohdistuvat kuntayhtymän aikaan ja joita ei vielä ole maksettu. Taustalla on Sote-uudistuksen voimaanpanolain 33 §, jonka mukaan kuntayhtymän taseeseen kertynyt alijäämä on katettava kuntalain säännösten mukaisesti ennen kuntayhtymän siirtymistä

 hyvinvointialueelle.

 

 Osa kuntayhtymän jäsenkunnista on lähtenyt siitä, että kuntayhtymän jäsenkunnat eivät ole vastuussa kyseisestä vielä vuonna 2022 maksamattomasta palkkaharmonisaatiokulusta, vaan vastuu kulusta on siirtynyt kokonaisuudessaan hyvinvointialueelle. Maksusta pidättäytyvät kunnat eivät ole tehneet vuoden 2022 tilinpäätökseensä varausta palkkaharmonisaatiokulusta. Valtiovarainministeriö on 20.9.2023 tekemänsä ilmoituksensa mukaan oikaissut maksusta pidättäytyvien kuntien tilinpäätöstietoihin perustuvien siirtolaskelmien kustannustietoja palkkaharmonisaatiokulujen osalta.

 

 Kahdeksan kuntaa mukaan lukien Liperin kunta on alustavasti ollut valmis maksamaan vapaaehtoisesti osuutensa palkkaharmonisaatiokustannuksista, jotka kohdistuvat kuntayhtymän aikaan ja olivat maksamatta kuntayhtymän toiminnan päättyessä.

 

 Hyvinvointialue ja kunnat, jotka ovat valmiita maksamaan vapaaehtoisesti maksuosuutensa, ovat todenneet, että maksusta nyt pidättäytyviä kuntia ja maksun tekeviä kuntia on kohdeltava yhdenvertaisesti. Liitteenä olevalla sopimuksella maksun tekevät kunnat ja hyvinvointialue vahvistavat sen, että hyvinvointialue palauttaa maksun tehneille kunnille niiden vapaaehtoisesti tekemät

 maksut siinä tilanteessa, että myöhemmin kävisikin vapaaehtoisesta maksusta nyt pidättäytyvien kuntien ja hyvinvointialueen välisessä asian selvittelyssä (esim. hallintoriidassa) ilmi, että kunnilla ei ole ollut velvollisuutta maksaa kyseisiä palkkaharmosaatiosta aiheutuvia maksuosuuksia.

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen koskien palkkaharmonisaatiomaksujen palauttamista tilanteessa, jossa kävisi ilmi, ettei kunnilla olisi ollut velvollisuutta maksaa palkkaharmonisaatiosta aiheutuvia maksuosuuksia.

 

  Eero Reijonen poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (syy: intressijäävi).

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Lisätietoja talousjohtaja, p. 050 464 6663