Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 6


5 Liite, valt 26.2.2024, Ikäystävällisyyden ohjelma

 

Ikäystävällisyyden ohjelma 2024-2030

 

Hyvinvointilautakunta 07.12.2023 § 118 

     

 

 

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) määrittää ensisijaisesti ikääntyneen väestön terveyden, toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja itsenäisen osallistumisen tukemiseen suunnattuja toimia. Lain tarkoituksena on vahvistaa ikääntyneiden osallistumista itseään koskevien elinolojen ja palveluiden kehittämiseen ja päätösten valmisteluun niin kunnassa kuin hyvinvointialueellakin.

 

Lain 5 §:n (604/2022) mukaan kunnan on laadittava suunnitelma ikääntyneen väestön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tukemaan ikääntyneiden itsenäistä suoriutumista. Kyseisen lain 11 §:ssä todetaan, että vanhusneuvosto on otettava mukaan suunnitelman valmisteluun. Vanhusneuvosto varmistaa ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet kunnan eri toimien suunnittelussa, valmistelussa ja seurannassa (Kuntalaki 2015/410).

 

Liperin kunnan strategisia arvoja ja tavoitteita ovat hyvinvointi, elinvoima ja osallisuus. Ikäystävällisyyden ohjelman lähtökohtana on ikääntyneiden toimijuus ja osallisuus kunnassa sekä kannustaminen aktiiviseen ja toimintakykyiseen elämään. Kunnassa linjattiin, että ikäystävällisyyden ohjelma laaditaan yhteistyössä ikäihmisten neuvoston kanssa. Ohjelman laadinnasta vastasivat Karelia AMK:n ikäosaamisen johtamisen ja kehittämisen (YAMK) opiskelijat Katja Aho ja Aino Palovesi, jotka laativat aiheesta opinnäytetyön.

 

Ohjelman laatimisen ohjausryhmään kuuluivat Liperin kunnan hyvinvointipalveluista hyvinvointijohtaja Riitta Lappalainen, hyvinvointi- ja hankekoordinaattori Eeva Elomäki ja kulttuuri- ja vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola. Kunnan luottamushenkilöedustajana ohjausryhmässä toimi Satu Melkko ja ikäihmisten neuvostosta mukana oli puheenjohtaja Tuula Laeslehto. Ikäystävällisyyden ohjelman viitekehys laadittiin kunnan eri toimijoiden, Ikäihmisten neuvoston ja liperiläisten ikäihmisten yhteistyönä.

 

Liperin ikäystävällisyyden ohjelman rakentumista ohjasivat:

  • Liperin laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma (2021-2024)
  • Pohjois-Karjalan hyvinvointistrategia (2020-2025)
  • Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2020-2030
  • Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030
  • laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta
  • laki iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012)
  • kuntalaki (410/2015) sekä
  • Maailman terveysjärjestön WHO:n ikäystävällisen kunnan osa-alueet

 

Ikäystävällisyyden ohjelman pääteemat ja teemojen osa-alueet

.Ikääntymisen ymmärtäminen

-        Työelämän monimuotoisuus

-        Vaihtoehtoiset asumismuodot

-        Monisukupolvisuus

.Ikääntyneiden kotona asumisen tukeminen

-        Asumisen monimuotoisuus

-        Yhteisöllisyyden edistäminen

-        Liikkumisen esteettömyys

.Aktiivinen ja positiivinen ikääntyminen sekä yksinäisyyden ehkäisy

-        Osallistumisen vahvistaminen

-        Ympäristön ikäystävällisyys

 

Liperin ikäystävällisyyden ohjelma on tarkoitettu kaikille kuntalaisille, yrityksille, järjestöille ja päättäjille ikäystävällisen Liperin kehittämiseen. Ohjelmassa huomioidaan ikäystävällisyyden kehittämisen mahdollisuuksia ja haasteita syrjäseudulla. Ikäystävällisyyden ohjelma kannustaa ikääntyneitä kuntalaisia aktiiviseen, toimintakykyiseen ja terveyttä edistävään ikääntymiseen kunnassa. Ikäystävällisyyden ohjelmasta johdetut toimenpiteet suunnitellaan ja kirjataan Liperin hyvinvointisuunnitelmaan ja ohjelmasta laaditaan esitevihkonen kuntalaisille. Ikäystävällisyyden ohjelman laadinnan myötä tullaan valmistelemaan Liperin kunnan liittymistä WHO:n kansainväliseen ikäystävällisten kuntien/kaupunkien verkostoon.

 

 

Valmistelija Hyvinvointi- ja hankekoordinaattori Elomäki Eeva

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Lappalainen Riitta

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy ikäystävällisyyden ohjelman vuosille 2024-2030 ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Ikäystävällisyyden ohjelmasta johdettuja toimenpiteitä kirjataan kunnan hyvinvointisuunnitelmaan vuosille 2024-2027 ja ohjelmasta laaditaan esitevihkonen kuntalaisille. Hyvinvointilautakunta esittää lämpimät kiitokset ikäihmisten ohjelman laadinnasta vastanneille opiskelijoille Katja Aho ja Aino Palovesi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Kunnanhallitus

Toimeenpano Hyvinvointipalvelut

Tiedoksi Ikäihmisten neuvosto

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja p. 040 834 7185

 

 

Kunnanhallitus 19.02.2024 § 43 

     

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ikäystävällisyyden ohjelman vuosille 2024-2030 ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Ikäystävällisyyden ohjelmasta johdettuja toimenpiteitä kirjataan kunnan hyvinvointisuunnitelmaan vuosille 2024-2027 ja ohjelmasta laaditaan esitevihkonen kuntalaisille.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote valtuusto

Toimeenpano hyvinvointipalvelut

Tiedoksi ikäihmisten neuvosto

Lisätietoja hyvinvointijohtaja p. 040 834 7185

 

 

Valtuusto 26.02.2024 § 6  

622/00.01.02.02/2023  

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Toimeenpano hyvinvointipalvelut

Tiedoksi ikäihmisten neuvosto

Lisätietoja hyvinvointijohtaja p. 040 834 7185