Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 36


Aloitteet vuodelta 2023 tiedoksi valtuustolle

 

 

Kunnanhallitus 19.02.2024 § 36 

79/00.02.00.01/2023      

 

 Liperin hallintosäännön § 141 mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty (Kuntalaki § 23).

 

 Valtuustoaloitteet 2023 (79/00.02.00.01/2023)

 

 Valtuustoaloite 30.1.2023 sydänturvallisemman Liperin puolesta

 

 Liperin kunnan SDP:n valtuustoryhmä jätti 30.1.2023 valtuustoaloitteen koskien Liperin kunnan sydänturvallisuuden parantamista. Aloitteen mukaan Sydänturvallisessa kunnassa sydänpysähdystilanteesta selviäminen on todennäköistä ja sydänturvallisuutta voidaan parantaa lisäämällä sydäniskureiden määrää sekä saavutettavuutta. Sydänliiton Sydänturvallinen Suomi-sivustolla jokaiselle Suomen kunnalle on laskettu sydänturvallisuuden luokka väliltä 0-100. Liperin kunnan taso on 31/100 ja näin Liperissä tulisi lisätä sydäniskureiden määrää. Liperin luku sydänturvallisuus luokittelussa on Pohjois-Karjalan 3. heikoin ja näin esitettiin, että Liperin kunta lisää kunnan alueella olevien sydäniskureiden määrää systemaattisesti niin, että ne alueellisesti olisivat riittävän kattavat kaikkien kuntalaisten näkökulmasta.

 

 Kunnanhallitus 17.4.2023 §99

 

 Sydänturvallinen Suomi -sivuston mukaan koko maan sydänturvallisuuden taso on 43/100 ja Pohjois-Karjalan kuntien keskiarvo noin 43/100. Liperin kunnan taso on 31/100, joten se on heikompi kuin Pohjois-Karjan kuntien keskiarvo tai koko maan taso. Sydänturvallisuus luokitukseen vaikuttavat sydäniskureiden määrä 1000 asukasta kohden, sydäniskureiden sijoittelu, sepelvaltimotauti indeksi ja SPR mukaisesti suoritetut ensiapukoulutukset.

 

 Yksi sydänturvallisuus luokitukseen vaikuttava tekijä on sydäniskureiden määrä ja niitä Liperin kunnan alueelle ovat hankkineet paikalliset yritykset ja yhteisöt sekä Lipertek Oy ja Liperin kunta. Liperin kunta on hankkinut sydäniskurit Ylämyllyn koulun Patteriston yksikköön vuonna 2021 ja Kunnan virastotalolle Liperiin vuonna 2022. Liperin kunta on myös nimennyt hankkimilleen laitteille kunnan henkilöstöstä yhteyshenkilöt ja huolehtii niiden käyttökuntoisuudesta.

 

 Defi.fi ylläpitää rekisteriä sydäniskureista ja sen mukaan Liperin kunnan alueella on rekisteröityjä sydäniskureita 10 kappaletta jakautuneena kunnan kolmeen taajamaan. Liperin kirkonkylällä on 3 laitetta; Varolan kunnan virastotalossa, S-marketissa ja yhteisötalolla. Ylämyllyllä on 5 laitetta; Ylämyllyn koululla Patteriston yksikössä, Lipertek Oy:llä, kauppakeskus Myllärissä, Karelian Lihajaloste Oy:llä ja KKR Steel Oy:llä. Viinijärvellä on 3 kappaletta; S-marketissa, Kostamokoti Oy:ssä ja ammattiopisto Luovilla.

 

 Liperin kunta on tehnyt suunnitelman, jolla se on osaltaan kehittämässä kunnan sydänturvallisuutta. Suunnitelman mukaan sydäniskureita määrää lisätään kunnan kiinteistöissä, joissa on kuntalaisten päivä- ja iltakäyttöä tai työskentelee kunnan henkilöstöä. Sydäniskureiden määrän lisäämiseksi Liperin kunnan alueella vuonna 2023 hankitaan sydäniskuri Jyrin liikuntahallin yhteyteen, joka tavoittaa Jyrin alueen kiinteistöjen ja liikuntapaikkojen käyttäjät myös ilta-aikana. Vuonna 2024 hankintaan sydäniskuri Liperin koulukeskuksen liikuntasalin yhteyteen, jolla varmistetaan Liperin koulukeskuksen kiinteistöjen ja lii-kuntapaikkojen sekä Penttilä-salin käyttäjät myös ilta-aikana.

 

 Viinijärven koulukeskuksen liikuntasalin yhteyteen tullaan hankkimaan sydäniskuri uuden tilan valmistuttua varmistamaan Viinijärven alueen kiinteistöjen ja liikuntapaikkojen käyttäjät myös ilta-aikana.

 

 Haasteena sydäniskureiden määrän lisäämisessä on niiden keskittyminen taajama-alueille, joissa myös kunnan toiminnot ja kiinteistöt pää-sääntöisesti sijaitsevat. Tästä syystä sydäniskureiden määrän lisäämiseksi haja-asustusalueille toivomme aktiivisuutta kyläyhdistyksiltä ja muilta haja-asutusalueen toimijoilta sekä erilaisten hakerahoitusten tai avustusten selvittämistä sydänturvallisuuden parantamiseksi. Tästä esimerkkinä Joensuun seudun Leader-yhdistyksen Kylävara-teemahanke, jonka avustuksella Kaatamon seudun Kyläyhdistys ry on hankkinut Kaatamon kyläkodalle sydäniskurin, säilytyskaapin ja kuljetuslaukun maaliskuussa 2023.

 

 Kunnanhallitus hyväksyi henkilöstö- ja työsuojelupäällikön vastineen SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen Liperin kunnan sydänturvallisuuden parantamiseksi. Kunnanhallitus esittää vastineen tiedoksi valtuustolle.

 

 Valtuustoaloite 27.3.2023 liikennepuisto Liperin Pärnävaaralle

 

 SDP:n valtuustoryhmä jätti kokouksessa aloitteen lasten liikennepuistosta Pärnävaaralla sijaitsevan 5 km mittaisen asfaltoidun rullaluisteluradan yhteyteen.

 

 Elinympäristölautakunta 7.11.2023 §158

 

 Pärnävaaran Masterplan työssä ja aluesuunnitelmassa ei noussut esille liikennepuiston sijoittuminen aluealle. Liikennepuisto voisi kuitenkin soveltua hyvinkin alueelle, mutta se vaatisi tarkempaa suunnittelua muun muassa sijoittumisen osalta, jotta alueella oleva ja suunniteltu toiminta ei aiheuta mm. turvallisuusongelmia liikennepuistotoiminnalle. Liikennepuiston sijoittumismahdollisuutta voidaan tutkia alueella käynnissä olevassa asemakaavatyössä vuoden 2024 aikana.

 

 Liikennepuistoissa lapset voivat tutustua leikin omaisesti liikennesääntöihin ja ne ovat yleensä hyvin toteutettuina paikkoja, joissa viihtyy helposti koko perhe. Liikennepuistoja voidaan toteuttaa hyvin monen tasoisina ja kokoisina. Suomen kalleimmat liikennepuistot ovat maksaneet useita miljoonia euroa, mutta yleisesti perustoiminnot sisältävä liikennepuisto maksaa koosta sekä laatu- ja varustelutasosta riippuen n. 0,3-1,0 miljoonaa eruoa. Tätä edullisemmat n. 50 000 - 150 000 € toteutukset ovat vaatineet yleensä merkittävän määrän talkootyötä, avustusta tai sponsorirahaa.

 

 Elinympäristölautakunta päätti, että liikennepuiston mahdollista sijoittumista Pärnävaaran alueelle tutkitaan Pärnävaaran asemakaavatyön yhteydessä ja sen mahdollisesta totuttamisesta päätetään myöhemmin määrärahojen puitteissa.

 

 Valtuustoaloite 29.5.2023 Someturva-palvelun hankinnasta

 

 Emilia Kangaskolkka jätti kokouksessa valtuustoaloitteen someturva-palvelun käyttöönotosta Liperin kunnassa. Aloitteen ovat Kangaskolkan lisäksi allekirjoittaneet Marja Viitaniemi ja Elina Sammalisto.

 

 Hyvinvointilautakunta 24.08.2023 §75

 

 Valtuustoaloitteessa esitettiin, että Liperin kunnassa otetaan käyttöön sekä oppilaille että opettajille tarkoitettu Someturva-palvelu. Se on apua somessa, peleissä tai muualla netissä kohdattuihin ikäviin tilanteisiin. Palvelussa voi pyytää apua sosiaalisessa mediassa tai netissä tapahtuvaan kiusaamiseen, häirintään tai uhkailuun. Palvelu auttaa myös nostamaan tietoisuutta siitä, mitä on hyvä some-käyttäytyminen, miten siellä viestitään ja missä rajat menevät.

 

 Someturvaan tulleita Ilmoituksia käsittelee juristi sekä sosiaalipsykologi tai psykologi. Palveluntarjoaja pystyy kuitenkin tunnistamaan, mistä koulusta avunpyyntö tulee, että oppilaat osataan ohjata hakemaan lisäapua oikeasta paikasta.

 

 Valtuustoaloitteessa todettiin, että kiusaaminen ja sen muodot ovat siirtyneet etenevissä määrin sosiaaliseen mediaan nettikiusaamiseksi. Kodit, koulut ja nuorisotyö pyrkivät tekemään yhteistyötä kiusaamisen kitkemiseksi, mutta digimaailma haastaa puuttumista. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva kiusaaminen ei myöskään katso paikkaa tai aikaa.

 Hyvinvointipalveluissa selvitettiin Someturva-palvelun toimintaa ja hintaa lukukaudelle 2023-2024. Palvelun hinta ilman arvonlisäveroa on -- snt /kk/käyttäjä ja lisäksi päälle tulevat mahdolliset koulutukset ja käyttöönottomaksut. Laskennallisesti palvelun hinta on noin ----- euroa vuodessa (alv.0 %).

 

 Liperin kunnassa on vahvasti panostettu koulujen henkilöstön moniammatillisuuteen ja hyvinvointipedagogien palkkausta on saatu lisättyä hankerahoituksella lukuvuodelle 2023-2024. Lisäksi yläkoulussa työskentelee vakituinen koulunuorisotyöntekijä ja Hyvinvointialue on osoittanut lukuvuodelle 2023-2024 kouluille lisää mm. psykologiresurssia. Lisähenkilöstön voimin puuttumista mm. koulukiusaamiseen ja koulupoissaoloihin voidaan tehostaa. Ylämyllyn koulussa aloitetaan lukuvuoden 2023-2024 aikana M-Crew toimintamalli, joka on yhteisöllinen ja nuoret osallistava menetelmä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen.

 

 Someturva-palvelu voisi tuoda lisäkeinon kiusaamisen tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Palvelu on käytössä mm. Raumalla, jossa kerrottiin, että viime lukuvuoden aikana palveluun tuli 44 ilmoitusta. Palvelu on käytössä myös kesällä ja loma-aikoina, jolloin koulujen resurssit ovat rajalliset.

 

 Uuden toimintamallin käyttöönotto vaatii aina taloudellisia ja aikaresursseja. Kunnassa on tällä hetkellä käynnissä talouden tasapainottamisen toimenpiteet ja uusista avauksista on perusteltua pidättäytyä, eikä Someturva-palvelulle ole osoittaa määrärahoja vuoden 2023 talousarviossa. Lisäksi kunnassa on meneillään muita kiusaamiseen puuttumisen toimenpiteitä. Kunnan opiskeluhuoltosuunnitelman osana on suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä, joita voidaan koulujen lukuvuosisuunnitelmissa vielä tarkentaa.

 

 Hyvinvointilautakunta päätti, että Someturva-palvelua ei hankinta. Asiaan voidaan kuitenkin palata myöhemmin, jolloin hankintaan varataan riittävät määrärahat.

 

 Valtuustoaloite 19.6.2023 Liperin kunnan poliittisten luottamushenkilöiden häirintäyhdyshenkilön nimeämiseksi ja koulutuksen järjestämiseksi häirinnästä ja sen tunnistamisesta

 

 Valtuutettu Virpi Eronen jätti kokouksessa 19.6.2023 aloitteen Liperin kunnan poliittisten luottamushenkilöiden häirintäyhdyshenkilön nimeämiseksi ja koulutuksen järjestämiseksi häirinnästä ja sen tunnistamisesta. Aloitetta kannattavat lisäksi: Marja-Leena Kivivuori, Anne Jetsonen, Tero Kuittinen, Emilia Kangaskolkka, Marja Viitaniemi, Jani Salomaa, Kirsi Nousiainen ja Tuula Pakarinen.

 

 Kunnanhallitus 18.09.2023 §188

 

 Liperin kunnassa on valtuuston vuonna 2021 hyväksymä Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma. Suunnitelmassa tavoitteiksi on asetettu:

 -Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo näkyy arjessa kaikkien yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena kohteluna.

 -Kaikenlainen syrjintä tai häirintä tunnistetaan ja siihen puututaan

 -Kunnan palveluista ja toimintaa kehitetään entistä yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi

 

 Työturvallisuuskeskus on julkaissut oppaan epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä luottamuselimissä. Jos valtuuston puheenjohtajisto tai kuka tahansa valtuuston jäsen havaitsee merkkejä epäasiallisesta kohtelusta tai joku valtuuston jäsen itse ottaa esille omaa tai toisten terveyttä ja turvallisuutta vaarantavan asian, puheenjohtajiston on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta epäasiallinen kohtelu loppuu.

 

 Jokaisen häirintää tai epäasiallista käytöstä havaitsevan velvollisuus on myös puuttua siihen esimerkiksi käskemällä häiritsijää lopettamaan epäasiallisen käyttäytymisensä ja toteamalla, ettei tämän käytös ole hyväksyttävää. Asia tulee myös saattaa puheenjohtajiston tietoon.

 

 Kunkin työryhmän, toimielimen sekä valtuustoryhmän puheenjohtajistolla on erityinen vastuu ja velvollisuus toisia kunnioittavan, avoimen ja osallistavan ilmapiirin luomisessa. Työrauha varmistetaan yhdessä sovittujen kokouskäytänteiden avulla. Kokouksissa puheenjohtaja huolehtii siitä, että kaikki osalliset tulevat kuulluiksi ja huomioonotetuiksi ja siitä, ettei ketään kohdella asiattomasti.

 

 Kuntalain 102 § mahdollistaa puuttumisen luottamushenkilön sopimattomaan kokouskäyttäytymiseen. Säännöksen mukaan puheenjohtajan tehtävänä on huolehtia kokoukseen osallistuvien asianmukaisesta käytöksestä ja tarvittaessa pyytää häiritsevästi käyttäytyvää henkilöä poistumaan kokouksesta. Epäjärjestyksen syntyessä puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.

 

 Kunnanhallitus on toimintavelvollinen puuttumaan ja selvittämään luottamushenkilön epäasiallista käytöstä ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin epäasiallisen käytöksen loppumiseksi.

 

 Jos luottamushenkilön epäasiallinen kohtelu kohdistuu johtavaan viranhaltijaan, työnantajaa asian selvittämisessä edustavat kunnanhallituksen nimeämät henkilöt, esimerkiksi puheenjohtaja, puheenjohtajisto tai muu kunnanhallituksen valtuuttama työryhmä. Kunnanhallitus käyttää ylintä työnantajalle kuuluvaa päätösvaltaa kunnassa ja kunnanhallituksella on toimivalta puuttua luottamushenkilön epäasialliseen käytökseen.

 

 Kunnalla on työnantajana velvollisuus puuttua työntekijöiden ja viranhaltijoiden väliseen epäasialliseen kohteluun tai kuntalaisen aiheuttamaan. Liperin kunnassa on nimetty työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu, joille henkilöstö voi ilmoittaa häirinnästä, epäasiallisesta kohtelusta ja uhka- tai väkivaltatilanteesta työpaikalla. Häirintäasiaa selvitetään tapauskohtaisesti esihenkilön, häiritsijän ja häirinnän kohteeksi joutuneen kanssa sekä etsitään ratkaisuja ja sovitaan yhdessä toimenpiteistä ja niiden seurannasta.

 

 Poliittisesti sitoutumaton poliittisten luottamushenkilöiden häirintäyhdyshenkilö voi käytännössä olla vain jokin ulkopuolinen taho, jolta ostetaan palvelua, mikäli luottamuselimissä havaittua epäasiallista kohtelua tai terveyttä ja turvallisuutta vaarantavaa asiaa ei pystytä selvittämään esimerkiksi puheenjohtajiston toimenpiteillä. Valtuustolla on käytettävissään seuraavia keinoja: keskustelut tasapuolisella kokoonpanolla, suullinen huomautus, kirjallinen huomautus, erottaminen valtuustoryhmästä valtuustoryhmän sääntöjen mukaisesti sekä kuntalain ja muun lainsäädännön mahdollistamat keinot. Kuntalaisen taholta luottamushenkilöihin kohdistuva vakava häirintä on poliisiasia.

 

 Kunnanhallitus päätti seuraavaa:

 Liperin kunta järjestää perehdytystä luottamushenkilöille valtuustokauden alussa häirinnän- ja epäasiallisen kohtelun käsittelyn toimintamalliin.

 

 Mikäli luottamushenkilöiden keskuudessa ilmennyttä epäasiallista kohtelua tai terveyttä ja turvallisuutta vaarantavaa asiaa ei pystytä selvittämään kuntalain mahdollistamin keinoin, puolueettomalta ulkopuoliselta taholta voidaan ostaa palvelua tilanteen selvittämiseksi ja häirintää kokeneen henkilön tukemiseksi.

 

 Valtuustoaloite 28.8.2023 Liperin kunnassa tehtyjen ja teetettyjen selvitystöiden, suunnitelmien, kartoitusten ja muiden dokumenttien portaalin luomiseksi

 

 Keskustan valtuustoryhmä jätti kokouksessa valtuustoaloitteen Liperin kunnassa tehtyjen ja teetettyjen selvitystöiden, suunnitelmien, kartoitusten ja muiden dokumenttien portaalin luomiseksi.

 

 Kunnanhallitus 20.11.2023 § 237

 

 Aloitteessa esitetystä dokumenttiportaalin tai luottamushenkilöiden intran toteutustapa vaihtoehdoista ja niiden kustannuksista pyydettiin alustava selvitys Meidän IT ja Talous Oy:ltä (Meita). Meita selvitti myös, että vastaavaa luottamushenkilöiden intraa ei ole käytössä muissa kunnissa. Aiemmin sähköisessä kokous ympäristössä oli käytössä luottamushenkilöiden intra; toimielinten yhteinen ja jokaiselle toimielimelle erikseen oma sivusto, mutta sen käyttö oli hyvin vähäistä.

 

 Sivuston toteutus, alustava selvitys:

 Luottamushenkilöiden intran toteutuksessa luodaan Share Point Online -sivusto, jossa on muokkausoikeudet sovituille Liperin kunnan viranhaltijoille. Sivuston etusivun ja valikkorakenteen suunnittelee ja rakentavat kunnassa intran pääkäyttäjät. Sivustolle luodaan tiedostokirjasto, johon Meita lisää kunnan ilmoittamat sarakkeet ja näkymät. Valtuuston, kunnanhallituksen ja muiden toimielimien varsinaisille jäsenille annetaan lukuoikeudet sivustoon ja tiedostoihin.

 

 Aloitteessa mainittua dokumenttien julkaisua kuntalaisille tehdään tarpeen mukaan Liperin henkilöstön toimesta erikseen kunnan verkkosivuille manuaalisesti. Dokumenttien julkaisu verkkosivuille ei sisälly tähän toteutukseen ja se katsotaan tapauskohtaisesti. On huomioitava, että osa asiakirjoista ei sopimusteknisistä syistä sovellu julkiseen verkkoon julkaistavaksi.

 

 Meitan työmäärä arvio on 2,5 htp. Kustannusarvio on Meitan voimassa olevalla hinnastolla 620,60 e / htp x 2,5 htp = 1551,50 e (alv 0). Laskutus toteutuneen työmäärän mukaan.

 

 Lisäksi kunnan henkilöstön työnä sivuston tiedostorakenteen määrittely vie arviolta yhdestä kahteen työpäivää. Yksittäisten tiedostojen lisääminen on mahdollista toteuttaa muun työn ohella. Alussa työmäärä on suurempi ennen kuin olemassa olevat asiakirjat on siirretty portaaliin.

 

 Luottamushenkilöiden opastus ja perehdytys sivuston käyttöön vie arviolta yhdestä kahteen työpäivää sisältäen ohjemateriaalien valmistuksen.

 

 Muuta huomioitavaa

 

 Kaikki selvitykset, suunnitelmat, kartoitukset ym. asiakirjat tallennetaan Dynasty -asianhallintajärjestelmään ja ne säilytetään siellä arkistolain määrittelemän säilytysajan. Tarvittaessa asiakirjoja voi pyytää kirjaamosta.

 

 Asian valmistelussa ja päätöksenteossa asiakirjat ovat kyseisen asian liitteinä tai oheismateriaalina käytettävissä luottamushenkilöillä päätöksenteossa. Viranhaltijat antavat ja ovat myös velvollisia antamaan luottamushenkilöille riittävän ja asianmukaisen tiedon päätöksenteon tueksi.

 

 On syytä pohtia, onko sivustolle todellista käyttöä, perustaminen ja varsinkin ylläpito vaatii resurssia, koska asiakirjat joudutaan tallentamaan useaan eri paikkaan ja ajan tasalla pito vaatii seurantaa; ne eivät päivity intraan automaattisesti.

 

 Kunnanhallitus päätti, että valtuustoaloitteessa esitettyä Liperin kunnassa tehtyjen ja teetettyjen selvitystöiden, suunnitelmien, kartoitusten ja muiden dokumenttien portaalia (intraa) ei edellä mainitun ja olemassa olevan toimintamallin vuoksi perusteta.

 

 Valtuustoaloite 25.9.2023 kunnan some-sivujen käyttämisestä tapahtumien mainontaan vahvassa yhteistyössä liperiläisten yhdistysten ja seurojen kanssa

 

 Valtuutettu Virpi Eronen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen koskien kunnan some-sivujen käyttämistä tapahtumien mainontaan vahvassa yhteistyössä liperiläisten yhdistysten ja seurojen kanssa.

 

 Kunnanhallitus 06.11.2023 § 227

 

 Kuntalain mukaan (§ 29) mukaan kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille.  Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.

 

 Näin ollen kunnan somekanavien ensisijainen tehtävä on tukea kunnan perusviestintää, ja etusijalla viestinnässä ovat kunnan omien palvelualueiden tiedotteet, ajankohtaiset muutokset ja päätösten valmistelu. Kunta jakaa somesivuillaan ilmoituksia sellaisista tapahtumista, missä se on mukana joko järjestäjänä tai yhteistyökumppanina.

 

 Pohjoiskarjalaisilla yhdistyksillä, järjestöillä, seuroilla ja muilla tapahtumia järjestävillä toimijoilla on mahdollisuus ilmoittaa tapahtumistaan maksutta maakunnallisen tapahtumakalenterin kautta. Kalenterin syöte näkyy sekä liperi.fi että visitliperi.fi-sivustoilla.

 

 Kuten aloitteessa on mainittu, kunnat eivät yleisesti itse ylläpidä somekanavissa olevia tapahtumasivuja. Erillisten tapahtumasivujen ylläpitoon ei ole varattu resurssia eikä se ole kuntaviestinnän ydintehtävää.

 

 Tapahtumien yhdistäminen kunnan verkkosivuille tapahtuu siis jo olemassa olevan portaalin ja etusivulla olevan syötteen kautta. Kunnan Facebook-sivulle tapahtumasyötteen saaminen ei ole mahdollista alustan teknisten ominaisuuksien vuoksi. Facebookissa kunnan pitäisi olla aina joko ainoana tai rinnakkaisjärjestäjänä, jotta tapahtumat näkyisivät sivun syötteessä. Tämä antaisi virheellisen tiedon tapahtumien vastuullisesta järjestäjästä.

 

 Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi vastineen Virpi Erosen valtuustoaloitteeseen.

 

Valmistelija Asianhallintasihteeri

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteet tiedoksi ja esittää ne edelleen tiedoksi valtuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteet käsitellyiksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote valtuusto