RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Elinympäristölautakunta 12.03.2024 § 33
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Työmaakokous 1, 8.9.2023, Pärnävaaran ensilumenladun va-
laistus v. 2023, Pöytäkirja
2. Työmaakokous 2, 12.10.2023, Pärnävaaran ensilumenladun
valaistus v. 2023, Pöytäkirja
3. Vastaanottokokous 1.11.2023, Pärnävaaran ensilumenladun
valaistus v. 2023, Pöytäkirja
4. Vammaisneuvoston kokous, 31.1.2024, Pöytäkirja
5. Ikäihmisten neuvoston kokous, 8.2.2024, Pöytäkirja
6. Viinijärven koulun peruskorjaus ja uudisrakennus, Suunnitte-
lu- ja ohjausryhmän kokous 8, 12.2.2024, Pöytäkirja
7. Työmaakokous 1, 23.2.2024, Liperin kirkonkylän Keskustien
peruskorjaus/Käpy-hanke, Pöytäkirja
Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 2-3/2024, Hallintopäätös
§ 3/2024, Hankintapäätös
§ 2/2024, Myyntipäätös
§ 29-67/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Kaavoituspäällikkö:
§ 2-6/2024, Vuokrauspäätös
§ 1-4/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-29.2.2024
Rakennustarkastuspäällikkö:
§ 17-25/2024, päätetyt luvat ja hyväksytyt työnjohtajat 1.2.-
27.2.2024. Lisäksi käsitellyt viisi toimenpideilmoitusta
§ 4-13/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Vesihuoltopäällikkö:
§ 5-14/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Infrapäällikkö:
§ 2-3/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-29.2.2024
Kiinteistörakennusmestari:
§ 13-25/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Liikunta- ja ulkopaikkamestari:
§ 12-17/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Ruokapalvelupäällikkö:
§ 20-39/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Siivoustyönjohtaja:
§ 30-71/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-
29.2.2024
Isännöitsijä:
§ 1/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.2.2024-29.2.2024
Ympäristötarkastaja:
§ 3/2024, Ympäristöpäätös
Seuraavat asiat ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
1. Vammaisneuvoston toimintakertomus 2023
2. Ikäihmisten neuvoston toimintakertomus 2023
3. Liperin kirkonkylän maankaatopaikan vuosiyhteenveto 2023, Liperin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. 19.2.2024
4. Testausseloste 30.11.2023 Liperi, Talousvesitutkimus, Viini-
järven verkosto, raakavedet, SKYT
5. Testausseloste 30.11.2023 Liperi, Talousvesitutkimus, Viini-
järven verkosto verkostovesi S-Market, SKYT
6. Testausseloste 30.1.2024 Liperi, Talousvesitutkimus, Viinijär-
ven verkosto, SKYT
7. Testausseloste 30.1.2024 Liperi, Talousvesitutkimus, Verkos-
toveden jatkuva valvonta, Liperi, Liperi-Ylämylly verkosto,
Verkostovesi Karelian lihajaloste, Verkostovesi S-Market Lipe-
ri
8. Ilmoitus kuulutuksesta, Suomen meriympäristön
9. Saapunut julkinen Vaasan hallinto-oikeuden 19.12.2023 kuu-
lutus, VHaO 1347/2023-Valitus vesilain mukaisesta päätök-
sestä
tila 2024 kuuleminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus
11. Kuoringan järviyhdistys ry:n 2023 loppuraportti, vuosiko-
kouksen28.6.2023 pöytäkirja sekä toiminnantarkastuskerto-
mus vuodelta 2022
12. Saapunut kuulutus, Kuuleminen vesihoidon keskeisistä ky-
symyksistä ja työohjelmasta sekä ympäristövaikutusten arvi-
oinnista, Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-
keskus (linkki)
13. Saapunut kuulutus, Ympäristövaikutusten arviointimenette-
lystä annetun lain 13 §:n mukainen päätös 3.1.2024, Pohjois-
Karjalan ELY-keskus, POKELY/1331/2023, Peab Industri Oy
14. Saapunut kuulutus, Ympäristövaikutusten arviointimenette-
lystä annetun lain 13 §:n mukainen päätös 3.1.2024, Pohjois-
Karjalan ELY-keskus, POKELY/1208/2021, NCC Industry Oy
15. ELY-keskuksen 3.1.2024 päätös ympäristövaikutusten arvioin-
timenettelyn (YVA) soveltamisesta yksittäistapauksissa, Peab
Industri Oy
16. ELY-keskuksen 3.1.2024 päätös ympäristövaikutusten arvioin-
timenettelyn (YVA) soveltamisesta yksittäistapauksissa, NCC
Industri Oy
17. Testausseloste 7.2.2024 Liperi, Talousvesitutkimus, Liperi-
Ylämylly verkosto, raakaveden käyttötarkkailututkimus
18. Saapunut kuulutus, Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2024,
Heinäveden osa-aluekaavan voimaantulosta
19. Saapunut kuulutus, 28.2.2024, Ympäristönsuojelulain 136 §:n
mukainen päätös pilaantuneen maaperän ja pohjaveden
puhdistamisesta, Ylämyllyn raakapuulastausalue, POKELY/
195/2024 (linkki)
20. Kuhasalon jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailujen yh-
teenveto 2023
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |