Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 54


Liperin kunnan turvallisemman työtilan periaatteet

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 19.02.2024 § 19 

     

 

 Osana lapsiystävällisen kuntamallin toimenpiteenä Liperin kunta on laatinut koko kuntaa koskevat turvallisemman työtilan periaatteet, jotka koskevat kaikkia kunnan tiloja. Periaatteilla kannustamme kaikkia luomaan tila, jossa kaikki pyrkivät omalla toiminnallaan luomaan yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa ilmapiiriä ja keskustelua. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ilman pelkoa syrjinnästä, häirinnästä, seksuaalisesta, fyysisestä tai verbaalisesta ahdistelusta.

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö

 

Päätösehdotus Henkilöstö- ja työllisyysjaosto hyväksyy Liperin kunnan turvallisemman työtilan periaatteet ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote kunnanhallitus

Lisätietoja henkilöstöpäällikkö puh. 040 167 6103

 

 

Kunnanhallitus 18.03.2024 § 54 

107/00.01.01.02/2024      

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus hyväksyy Liperin kunnan turvallisemman työtilan periaatteet.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Lisätietoja henkilöstöpäällikkö puh. 040 167 6103