RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuspäätökset 2024
Kunnanhallitus 18.03.2024 § 60
645/02.05.01.00.00/2023
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt 29.12.2023 valtionosuuspäätökset vuodelle 2024. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus on Liperin osalta -2 190 169 euroa.
Jos kunta on tyytymätön valtionosuuspäätöksiin, sillä on oikeus tehdä kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan kirjallinen oikaisuvaatimus.
Vaikutusten arviointi Valtionosuuspäätösten tarkistaminen.
Valmistelija Talousjohtaja
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee OKM:n valtionosuuspäätöksen tiedokseen ja hyväksyy liitteen mukaiset valtionosuudet.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Lisätietoja talousjohtaja, p. 050 464 6663
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |