Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 37


 

Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Hyvinvointilautakunta 18.04.2024 § 37 

  

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan hyvinvointilautakunnalle:

 

  1. Ikäihmisten neuvoston 14.3.2024 kokouksen muistio

 

 

Seuraavat asiat ilmoitetaan hyvinvointilautakunnalle:

 

  1. Tarkastuskertomus 22.3.2024, Pohjois-Karjalan ympäristöterveys, Liperin päiväkoti/Penttilä 1689101
  2. Loppuselvitys - koulun kerhotoiminnan tukeminen 2022, oph 230/5297/2021
  3. Valtionavustuspäätös 27.3.2024 suomi toisena kielenä opetukseen S2 vuodelta 2023

 

Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi hyvinvointilautakunnalle:

 

Hyvinvointijohtaja
Dynasty:

Erityisen tuen päätös (S) § 5-7

Hallintopäätös § 3

Kuljetusasiapäätös (S) § 6

Oppilasasiapäätös § 8

Palkkio- tai lisäpäätös, työsuhde § 3

Viran täyttöpäätös § 5-13

Virasta irtisanoutumisen myöntäminen § 1


Populus-päätökset: 119-187


 

Honkalammen koulun rehtori
Dynasty:

Oppilasasiapäätös (S) § 10-12

Populus-päätökset:190-281

 

Vapaa-aikapäällikkö

Ei Dynasty-päätöksiä

Populus-päätökset: 60-86

 

Varhaiskasvatuksen johtaja

Ei Dynasty-päätöksiä

Populus-päätökset:120-151

 

Ylämyllyn koulun rehtori

Ei Dynasty-päätöksiä

 

Populus-päätökset: 42-70


 

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.