RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lampitien kunnallistekniikan rakentamisen suunnitelmat
Elinympäristölautakunta 14.05.2024 § 70
208/10.03.01.01.00/2024
Ramboll Finland Oy on kunnan toimeksiannosta laatinut Lampitien alueelle uusien katujen ja osittaiset kunnallistekniikan suunnitelmat.
Sunnitelma ja uusi katuyhteys sijoittuu Honkalampikeskuksen läheisyyteen ollen samalla osa tulevaa Lampitietä ja uuden Honkalammen ranta 1 asemakaava-alueen katuverkostoa. Alkuvaiheessa rakennetaan väliaikainen katuyhteys nykyiselle Lampitielle, joka palvelee ennen kaavan toteutumista ja tulevaa uutta Lampitietä Honkalapikeskuksen alueelle sijoituvia palvelurakennuksia.
Lampitien kunnallistekniikan rakentamisen urakkakilpailutus toteutettiin Pohjois-Karjalan hankintatoimen kanssa alkuvuodesta, jonka mukaan urakan kokonaishinta on 166 000 € (alv 0%). Urakka on huomioitu sekä talousarviossa että elinympäristäpalvelujen vuoden 2024 käyttösuunnitelmassa.
Hallintosäännön 22 § mukaan lautakunta päättää kunnallisteknisten suunnitelmien hyväksymisestä, kustannusarviosta ja töiden toteutustavasta alle 800 000 euron hankkeiden osalta.
Suunnitelmat esitellään kokouksessa.
Vaikutusten arviointi Kadun ja kunnallistekniikan rakentaminen mahdollistaa Honkalampikeskusalueelle uuden palvelukeskusyksikön toteuttamisen ja samalla rakentaminen palvelee uuden Honkalammenranta 1 asemakaavan tulevaa toteuttamista.
Valmistelija Tekninen johtaja
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää hyväksyä Ramboll Finland Oy:n 8.12.2023 laatimat Lampitien kunnallistekniikan rakentamisen osa-alueen suunnitelmat.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Ramboll Oy
Toimeenpano Infrapalvelut
Tiedoksi Kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut
Lisätietoja tekninen johtaja p. 050 467 3533
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |