Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 93


 

Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 93 

  

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Hyvinvointilautakunnan 18.4.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

2. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 18.4.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

3. Vammaisneuvoston 27.3.2024 kokouksen muistio (linkki)

4. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymähallituksen 25.4.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

5. Meidän IT ja talous Oy:n hallituspaikan nimeämiskokouksen 26.4.2024 pöytäkirja

 

Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Palosuojelurahasto PSR:n 12.4.2024 avustuspäätös Liperin pelastusaseman peruskorjaukseen, VN/6639/2024

2. Saapunut kuulutus 22.4.2024, Kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin esitetään muutoksia, Joensuun alueellinen jätelautakunta

3. Itä-Suomen hallinto-oikeuden 26.4.2024 päätös 996/2024, Dnro 1828/2023

4. Itä-Suomen hallinto-oikeuden 26.4.2024 päätös 997/2024, Dnro 1829/2023

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.