Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 19


 

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Valtuusto 03.06.2024 § 19 

  

 

Valtuuston tulee Liperin kunnan hallintosäännön 100 §:n mukaisesti valita kaksi saapuvilla olevaa valtuutettua tarkastamaan tästä kokouksesta laadittava pöytäkirja. Pöytäkirja on ilmoitettu pidettäväksi nähtävänä Liperin kunnan verkkosivuilla.

 

Päätösehdotus Valtuusto valitsee kaksi saapuvilla olevaa valtuutettua tarkastamaan tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Seuraavana tarkastusvuorossa ovat Päivi Pietarinen ja Heikki Piiroinen.

 

Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Päivi Pietarinen ja Heikki Piiroinen.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen valtuustossa pidettiin seuraavat esittelypuheenvuorot:

- Elinkeinopäällikkö Pentti Meriläinen esittäytyi valtuustolle.
- Työllisyyspalveluvastaava Sami Kuikka esitteli työllisyysalueen valmistelun tilannetta.
- Henkilöstöpäällikkö Mira Tiainen esitteli vuoden 2023 henkilöstötilinpäätöstä.