RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta / lupajaos
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto korkeimmalle hallinto-oikeudelle
Elinympäristölautakunta / lupajaos 11.06.2024 § 19
67/11.01.00.01/2021
Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt Liperin elinympäristölautakunnan lupajaoksen lausuntoa Joensuun Urheiluautoilijat ry:n korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamasta valituslupahakemuksesta ja valituksesta. Valituslupahakemus ja valitus koskevat Vaasan hallinto-oikeuden 16.11.2023 antamaa päätöstä, jolla hallinto-oikeus kumosi Joensuun Urheiluautoilijat ry:lle vuonna 2021 myönnetyn ympäristöluvan. Samalla kumoutui myös lupajaoksen päätös toiminnan aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta. Lausunnossa pyydetään erityisesti ottamaan kantaa toiminnan meluvaikutuksia koskeviin selvityksiin ja toiminta-aikoihin.
Lausunnon lisäksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen tulee toimittaa selvitys aiemmasta toiminnasta sekä sitä koskevat luvat ja ilmoitukset. Asiakirjat on pyydetty toimittamaan 27.5.2024 mennessä. Lausunnon antamiselle ja asiakirjojen toimittamiselle on saatu lisäaikaa 20.6.2024 saakka.
Lausumapyyntö sekä Joensuun Urheiluautoilijat ry:n valituslupahakemus ja valitus liitteineen ovat oheismateriaalina.
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunnan lupajaos antaa korkeimman hallinto-oikeuden lausumapyynnöstä (diaarinumero 3550/03.04.04.04.19/2023) seuraavan lausunnon:
Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Joensuun Urheiluautoilijat ry:n ympäristöluvan, koska hallinto-oikeuden mielestä toiminnasta aiheutuu valittajille naapuruussuhdelain 17 § mukaista kohtuutonta rasitusta. Päätös luvan kumoamisesta perustuu ympäristölupahakemuksen liitteenä olleeseen meluselvitykseen. Meluselvityksen puutteena hallinto-oikeus pitää sitä, ettei siinä ole otettu huomioon lupahakemuksessa mainittujen moottoripyörien ja mopojen melua. Hallinto-oikeus katsoo, että jo meluselvityksessä esitetyssäkin laajuudessa, melusta aiheutuu valittajille kohtuutonta rasitusta, jota mallintamattomat toiminnot vain lisäisivät.
Vaikka lupahakemuksessa on mainittu, että radoilla ajetaan kaikilla tieliikenne- ja kilpailukäyttöön hyväksytyillä ajoneuvoilla, Joensuun Urheiluautoilijat ry:ltä saadun tiedon mukaan mopoilla ja moottoripyörillä ajetaan radoilla äärimmäisen harvoin, joten niillä ei ole suurta vaikutusta toiminnan melutasoihin. Meluselvityksessä on huomioitu äänekkäimmät ajoneuvoluokat, joten meluselvitystä ei näin ollen voida pitää puutteellisena.
Meluselvityksen mukaan melun ohjearvon ylityksiä tapahtuu kilpailu-päivinä ja tilanteessa, jossa jokaisella radalla on vilkas harjoituspäivä. Tällainen tilanne, jossa jokaisella radalla olisi vilkas harjoituspäivä, ei Urheiluautoilijat ry:n mukaan ole mahdollinen. Käytännössä ohjearvon ylityksiä saattaa tapahtua kilpailupäivinä, joiden lukumäärä on lupapäätöksessä rajattu 10 päivään vuodessa.
Meluselvitystä tulkittaessa tulisi ottaa huomioon, että melulaskenta tehdään melun leviämisen kannalta optimaalisessa ja melusta häiriintyvän kannalta pahimmassa tilanteessa. Laskentamallissa myötätuuli vallitsee kaikkiin ilmansuuntiin samanaikaisesti. Tositilanteessa vain myötätuulen puolella melutaso voi olla mallinnuksen mukainen. Muualla, sivu- ja varsinkin vastatuulen puolella, melu on todennäköisesti mallinnettua tulosta alempi.
Henkilöt, joille Vaasan hallinto-oikeuden mukaan moottoriradan melusta aiheutuu kohtuutonta rasitusta, asuvat mottoriurheilukeskuksen länsipuolella, joten pahimmat meluhaitat heidän kannaltaan aiheutuu silloin, kun vallitsee itätuuli. Joensuun lentoaseman tuulihavaintojen mukaan itätuuli vallitsee kuitenkin useimmiten talviaikaan. Tällöin toiminta on vähäisintä ja ajaminen tapahtuu ns. ulkolenkillä, joka on ajoradoista kauimmaisena suhteessa valittajiin. Kesällä itätuuli on vain noin 5 % ajasta.
Lisäksi tulisi ottaa huomioon, että lupahakemuksen liitteenä tehty meluselvitys on laskettu lupahakemuksen mukaisilla toiminta-ajoilla, jolloin radoilla ajettaisiin kesäaikaan päivittäin klo 9-20 ja talviaikaan klo 10-18. Lupapäätöksessä kesäajan toiminta-aikoihin on tehty rajoituksia viikonlopun osalta siten, että lauantaisin ja sunnuntaisin saa ajaa vain klo 10-18. Lisäksi tulee ottaa huomioida, että laskentamalli ei ota huomioon kasvillisuuden vaikutusta. Melusta häiriintyvien ja moottoriurheilukeskuksen välissä on vähintään puolen kilometrin levyinen metsävyöhyke, joka valitusasiakirjojen liitteenä olevan selvityksen mukaan vaimentaa melua vähintään 5 dB.
Huomionarvoista on myös se, että vaikka moottoriurheilukeskus on toiminut alueella vuodesta 1981 lähtien, sen toiminnasta on tullut kuntaan vähän tai tuskin lainkaan valituksia.
Lupapäätöksessä on huomioitu toiminnasta mahdollisesti aiheutuvia meluhaittoja rajoittamalla radan käyttöaikoja. Kesäviikonloppuisin lupahakemuksen mukaista toiminta-aikaa on lyhennetty kolmella tunnilla ja kilpailupäiviä saa olla vain kymmenen vuodessa. Lisäksi 1.11.-1.1. radalla on hiljainen jakso, jolloin siellä ei ajeta lainkaan. Lupajaos katsoo, että lupapäätöksen mukaisilla toiminta-ajoilla, melusta aiheutuva rasitus ei ole kohtuutonta.
Lupajaos yhtyy Joensuun Urheiluautoilijat ry:n näkemykseen siitä, ettei Vaasan hallinto-oikeus kohtuutonta rasitusta arvioidessaan ole ottanut huomioon paikallisia olosuhteita. Alueella on lentoasema, vilkkaasti liikennöity Polvijärventie, yritystoimintaa sekä soranottoalueita. Moottoriradan ja melusta häiriintyvien välissä on vähintään puolen kilometrin levyinen melua vaimentava metsävyöhyke. Koska harjoitustoiminta ei melumallinnuksen mukaan aiheuta ohjearvojen ylityksiä, paikalliset olosuhteet huomioiden ei muutamien kilpailupäivien aiheuttamaa satunnaista ja lyhytkestoista melua voi lupajaoksen mielestä pitää kohtuuttomana, minkä seikan lupaviranomainen on päätöstä tehdessään huomioinut.
Lupaviranomainen on edellä yksilöidyin tavoin huomioinut lupaharkinnassa toiminnan luonteen, paikalliset olosuhteet sekä meluselvityksen laajuuden ja katsonut, että selvitys on ollut riittävä luvan myöntämiseksi luvassa yksilöidyin rajoituksin ja melumittausvelvoittein. Näin ollen lupamenettelyssä ei lupaviranomaisen käsityksen mukaan ole ollut tarpeen kuulla hakijaa niistä seikoista, joihin hallinto-oikeus on päätöksessään kiinnittänyt huomiota.
Lupajaos katsoo, että Joensuun Urheiluautoilijat ry:n valitus on hyvin perusteltu, ja se tulisi käsitellä viipymättä sekä saattaa Liperin kunnan lupajaoksen Joensuun Urheiluautoilijat ry:lle myöntämä ympäristölupa voimaan tai mikäli korkein hallinto-oikeus katsoo meluselvityksen riittämättömäksi, palauttaa asia lupaviranomaisen käsittelyyn menettelyn oikaisemiseksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Korkein hallinto-oikeus
Lisätietoja ympäristötarkastaja, p. 0400 428 653
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |