RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 127
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot
Kunnanhallitus 17.06.2024 § 127
341/01.01.01.02/2024
Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan.
Kunnanjohtajan tehtävät on määritelty hallintosäännön 13 §:ssä. Hallintosäännön 34 §:n mukaan valtuusto päättää kunnanjohtajan kelpoisuusehdoista.
Hallintosäännön 35 §:n mukaisesti viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.
Valmistelija Hallintopäällikkö
Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
. kunnanjohtaja valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Koeaika 6 kk.
. kunnanjohtajan viran kelpoisuusehtoina on ylempi korkeakoulututkinto ja soveltuva johtamiskokemus.
Kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon (syy: asianosainen).
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote valtuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |