Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.08.2024/Pykälä 88


Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Elinympäristölautakunta 20.08.2024 § 88 

  

 

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Työmaakokous 8, 22.4.2024, Liperin Ylämyllyn vedenottamon

 rakentaminen, Pöytäkirja

2. Työmaakokous 3, 20.5.2024, Liperin kirkonkylän Keskustien

 peruskorjaus/Käpy-hanke, Pöytäkirja

3. Ikäihmisten neuvoston kokous, 23.5.2024, Muistio

4. Työmaakokous 3, 31.5.2024, Liperin kunnan Lampitien ra-

 kennusvaihe 1, Pöytäkirja

5. Urakkasopimusneuvottelu 22.5.2024, Liperin kirkonkylän pa-

 loaseman peruskorjaus, Pöytäkirja

6. Urakkasopimusneuvottelu 22.4.2024, Ylämyllyn taajaman Vil-

 jatien pumppaamon saneeraus, Pöytäkirja

7. Vastaanottotarkastus 5.6.2024, Liperin Ylämyllyn vedenotta-

 mon rakentaminen, Pöytäkirja

8. Aloituskokous 7.6.2024, Liperin paloaseman saneeraus-

 urakka (kokonaisurakka) projekti 3250, Pöytäkirja

9. Työmaakokous 4, 11.6.2024, Liperin kirkonkylän Keskustien

 peruskorjaus/Käpy-hanke, Pöytäkirja
10. Vastaanottotarkastus, 12.6.2024, Ylämyllyn taajaman Vilja-

 tien jv-pumppaamon saneeraus 2024, Pöytäkirja

11. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 13.6.2024 kokouksen

 pöytäkirja (linkki)

12. Urakkasopimusneuvottelu 12.6.2024, Liperin Viinijärven kou-

 lun pellettilaitos kokonaisurakka

13. Urakkasopimusneuvottelu 14.6.2024, Liperin Viinijärven kou-

 lun lämmitysjärjestelmän maanrakennusurakka kokonais-

 urakka, Pöytäkirja

14. Urakkasopimusneuvottelu 3.7.2024, Joensuun seudun pyörä-

 liikenteen viitoitus, projekti 2718, Pöytäkirja

15. Jälkitarkastus, 5.7.2024 Ylämyllyn taajaman Viljatien jv-

 pumppaamon saneeraus 2024, Pöytäkirja

16. 2 v takuutarkastus 12.7.2024, Koulutien vesijohdon sanee-

 raus v. 2022, Pöytäkirja


 

Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 4-7/2024, Avustuspäätös
§ 17-18/2024, Hallintopäätös

§ 2-3/2024, Tehtävän täyttöpäätös

§ 174-191/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024
 

Kaavoituspäällikkö:
§ 8-9/2024, Lupapäätös
§ 10/2024, Vuokrauspäätös

§ 13-14/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024

 

Rakennustarkastuspäällikkö:

§ 62-67, 72-85 ja 87-94, päätetyt luvat ja hyväksytyt työnjohta-

 jat 1.6.-31.7.2024

 Lisäksi käsitellyt 8 toimenpideilmoitusta

§ 31-34/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024

 

Vesihuoltopäällikkö:

§ 29-34/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024
 

Kiinteistörakennusmestari:

§ 64-69/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024
 

Liikunta- ja ulkopaikkamestari:

§ 40-49/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024
 

Ruokapalvelupäällikkö:

§ 160-223/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024
 

Siivoustyönjohtaja:

§ 217-251/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024
 

Isännöitsijä:
§ 18-23/2024, päätökset populukseen ajalla 1.6.-31.7.2024

 

Ympäristötarkastaja:
§ 4-8/2024, Ajoneuvoja koskeva päätös

§ 9/2024, Ympäristöpäätös

§ 60-61, 68-71 ja 86/2024, päätetyt luvat ja hyväksytyt työn-

 johtajat 1.6.-31.7.2024

 Lisäksi käsitellyt 2 toimenpideilmoitusta


Seuraavat asiat ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
1. Ajankohtainen tulvatilanne, 13.5.2024, Pohjois-Karjalan ELY-

 keskus, kokousmuistio

2. Ajankohtainen tulvatilanne, 29.5.2024, Pohjois-Karjalan ELY-

 keskus, kokousmuistio

3. Testausseloste 29.5.2024, Liperi, Talousvesitutkimus, Liperi,

 Liperi-Ylämyllyn verkosto, verkostovesi, SKYT

4. Testausseloste 29.5.2024, Liperi, Talousvesitutkimus, Liperi,

 Viinijärven verkosto, raakavedet, SKYT

5. Testausseloste 29.5.2024, Liperi, Talousvesitutkimus, Liperi,

 Liperi-Ylämyllyn verkosto, raakavedet, SKYT

6. Joensuun alueellisen jätelautakunnan vastaus,

 2.5.2024, Saostus- ja umpisäiliölietteen omatoiminen

 käsittely

7. Savo-Karjalan vesien suojeluyhdistys ry:n vuosikertomus

 2023, julkaisu nro 154 (ei digitaalisessa muodossa)

8. Päätös poikkeaminen / maankäyttö- ja rakennusasiassa,

 7.6.2024, Itä-Suomen hallinto-oikeus

9. Joensuun alueellisen jätelautakunnan vastaus,

 14.6.2024, Saostus- ja umpisäiliölietteen omatoimiseen käsit-

 telyyn kompostoimalla dnro 183/2024

10. Joensuun alueellisen jätelautakunnan vastaus,

 14.6.2024, Saostus- ja umpisäiliölietteen omatoimiseen käsit-

 telyyn kompostoimalla, dnro 183/2024

11. Pärnävaaran lumetuksen vedenotto 14.6.2024, tarkkailu

 2023, yhteenvetoraportti 2023 

12. Saapunut kuulutus, Kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin esi-

 tetyt muutokset hyväksytty, Joensuun alueellinen jätelauta-

 kunta 17.6.2024
13. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 13.6.2024 ote pöytäkir-

 jasta §15, Kunnallisten jätehuoltomääräysten hyväksyminen

14. Maa- ja metsätalousministeriön päätös Kaakkois-Suomen

 ELYn esityksestä Saimaan ja Vuoksen juoksutusten lisäämi-

 sestä ennakoitujen tulvavahinkojen ehkäisemiseksi,

 KASELY/1417/2023

15. Maa- ja metsätalousministeriön 10.6.2024 päätös Saimaan ja

 Vuoksen juoksutusten vähentämisestä, VN/13618/2024

16. Maa- ja metsätalousministeriön päätös Kaakkois-Suomen

 ELY:n päätös 24.6.2024, Saimaan lisäjuoksutusten lopetta-

 misesta

17. Testausseloste 19.6.2024 Liperi, Talousvesitutkimus, Ylä-

 myllyn verkosto, verkostovesi vesitorini ja raakavedet, SKYT

18. Vaasan hallinto-oikeuden välipäätös 5.7.2024, nro 977/2024,

 Täytäntöönpanon kieltäminen ympäristölupa-asiassa

19. Joensuun alueellisen jätelautakunnan vastaus, 26.6.2024,

 saostus- ja umpisäiliölietteen omatoimiseen käsittelyyn, dnro

 340/2024

20. Joensuun alueellisen jätelautakunnan vastaus, 26.6.2024,

 saostus- ja umpisäiliölietteen omatoimiseen käsittelyyn, dnro

 340/2024

21. Joensuun alueellisen jätelautakunnan vastaus, 26.6.2024,

 saostus- ja umpisäiliölietteen omatoimiseen käsittelyyn,

 dnro 183/2024

22. Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta

 5.7.2024, POSELY/2875/2023, Pohjois-Karjalan ELY-keskus

23. Siirto- ja kustannuspäätös 8.7.2024, Ajoneuvon siirto varas-

 toon, Tie 15637 Liperi, LAPEPY/3337/2024

24. Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta               30.07.2024, POSELY/3482/2023, Pohjois-Savon ELY-keskus

25. Päätös yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta              19.7.2024, POSELY/3192/2023, Pohjois-Savon ELY-keskus

26. Vaasan hallinto-oikeuden 4.7.2024 välipäätös 962/2024,

 Täytäntöönpanon kieltäminen ympäristönsuojelulain mukai-

 sessa ilmoitusasiassa, diaarinumero 727/2024

27. Vastaus ruoppaus- ja niittoilmoitukseen 9.7.2024, Liperi,

 426-405-48-48, POKELY/964/2024

28. Vastaus ruoppaus- ja niittoilmoitukseen 11.7.2024, Liperi,

 426-406-16-24, 426-405-36-436 ja 426-405-182-3,

 POKELY/949/2024

29. Saapuneet kuulutukset, Pohjois-Karjalan maakuntakaava

 2040, 2. vaiheen kaavaluonnos nähtäville ja Pohjois-Karjalan

 maakuntakaava 2024, 1. vaihe voimaan, Pohjois-Karjalan

 maakuntaliitto (linkki)

30. Saapunut kuulutus 31.7.2024, Liperin kunnan Nuorten paikan

 yleisten alueiden suunnitelmat (linkki)

31. Vastaus ruoppaus- ja niittoilmoitukseen 6.8.2024, Liperi,

 426-405-876-13, POKELY/996/2024

32. Lausunto 9.8.2024, Sysmäjärvi-Heposelän alueen yhteistark-

 kailu touko-heinäkuu 2024, SKYT

33. Yhdyskuntatekniset palvelut 2024, Kyselytutkimuksen tulok-

 set, 15.8.2024, FCG Oy, Raportti

 
 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus