RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 130
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Kunnanhallitus 24.06.2024 § 130
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:
1. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 13.6.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)
2. Ylämyllyn taajaman Viljatien jv-pumppaamon 2024 vastaanottotarkastus 12.06.2024 pöytäkirja
3. Pohjois-Karjalan Sähkö, yhtiökokous 9.4.2024, pöytäkirja
Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:
1. Saapunut kuulutus, Kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin esitetyt muutokset hyväksytty, Joensuun alueellinen jätelautakunta 17.6.2024
2. Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksen ry vuosikertomus 2023, julkaisu nro 154 (ei digitaalisessa muodossa)
3. Laiminlyöntimaksu myöhässä annetusta vuosi-ilmoituksesta, Verohallinto
4. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) 20.6.2024 päätös, Kiinteistö Oy Liperin vuokratalot, Vuokaratalokorkitukilainan hyväksyminen
5. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 13.6.2024 ote pöytäkirjasta §15, Kunnallisten jätehuoltomääräysten hyväksyminen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |