Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 08.10.2024/Pykälä 126


Oikaisuvaatimus sopimussakko rakentamisvelvoitteen laiminlyömisestä kiinteistöllä 426-405-80-106

 

 

Elinympäristölautakunta 08.10.2024 § 126 

217/10.00.02.04/2024      

 

 Asianosainen on vuokrannut Liperin kunnalta 25.2.2019 erillispientalojen tontin. Vuokrasopimuksen kohdan 6,6 mukaisesti vuokraaja on sitoutunut rakentamaan vähintään 80 k-m2 tontin rakennusoikeudesta olevan uudisrakennuksen kolmen vuoden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta, siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen voi suorittaa siinä käyttöönottokatselmuksen.

 

 Kunta on lähettänyt asianosaiselle muistutuksen rakentamisvelvoitteen umpeutumisesta 13.1.2022. Asianosainen on hakenut ja saanut rakentamisvelvoitteen jatkoaikaa 25.2.2024 saakka. Rakennuslupahakemusta ei ole jätetty eikä rakentamisvelvoitteelle haettu uutta jatkoaikaa. Rakentamisvelvoitetta ei siten ole täytetty.

 

 Kunta lähetti tiedoksi teknisen johtajan päätöksen 15.5.2024 koskien rakennusvelvoitteen laiminlyönnistä johtuvan sopimussakon 15 000 euron maksuunpanoa oikaisuvaatimuksineeni.

 

 Asianosainen on toimittanut 30.5.2024 oikaisuvaatimuksen koskien vuokraamansa tontin 426-405-80-106 rakentamisvelvoitteen 15.5.2024 laiminlyömisestä annetulla hallintopäätöksellä § 15 perittävää sopimussakkoa. Perusteena oli asuntokaupan yleinen tilanne ja asiakkaan puuttuminen. Sopimussakkoa pidettiin kohtuuttomana ja se pyydettiin poistamaan. Heidän tavoitteena oli jatkoajan hakeminen.

 

 Kunta tiedotti kaikkia sopimusrikkomuksen alaisia ja jatkoajan tarvitsijoita kirjeellä 6.6.2024, että oikaisuvaatimusasiat viedään vasta kesän jälkeen lautakuntakäsittelyyn. Käsittelyn siirtämisen sisäisenä perusteena oli, että asianosaisen etuun liittyviä "Rakennusvelvoitteiden jatkamista ja sopimuskorvauksia muuttuneessa yhteiskunnallisessa tilanteessa" käsiteltiin elinympäristölautakunnassa 11.06.2024 § 82 ja päätettiin kunnanhallituksessa 17.06.2024 § 123; millä päätöksellä mm. jatkoajan korvausten ja sopimussakkojen määrät puolitettiin.

 

 Tasapuolisuudesta johtuen, on syytä asettaa päätös koskemaan kaikkia vuoden 2024 asianosaisia, joita vastaavat päätökset koskevat, vaikka maksuunpanopäätös olisi tehty ennen em. kunnanhallituksen päätöstä riippumatta siitä, onko asianosainen tehnyt oikaisuvaatimuksen vai ei -  ja siten mm. puolittaa heidän korvausvastuunsa.

 

 Edellä mainittu huomioiden kunta lähetti jatkotoimia varten asianosaisille 26.8.2024 vielä kirjeen, jossa pyydettiin valitsemaan menettelytapa sopimussakkoon ja rakennusvelvoitteen jatkoaikaan liittyen 9.9.2024 mennessä (liite). Asianosainen ei vastannut kirjeeseen, jonka perusteella kunta katsoo, että asianosainen on valinnut vaihtoehdon a) jossa: Alennettu rakennusvelvoitteen laiminlyönnin sopimussakko maksetaan (mikäli kunta on esittänyt tai muutoin edellyttää sopimussakon maksua) ja samalla haetaan rakennusvelvoitteelle jatkoaikaa enintään 30.6.2027 saakka. Rakennusvelvoitteenjatkoajan vuosittainen veloitus korvataan kunnalle 50% alennuksella.

 

 Edellä mainitun perusteella asian käsittelyssä on muodostunut asianosaisen kannalta myönteinen jatkoaika ja esitys tontin rakennusvelvoitteenjatkoajan lähtökohtaisesta jatkamisesta on myös käsitelty.

 

Vaikutusten arviointi Kunta valvoo aktiivisesti tontinluovutukseen liittyviä sopimuksia ja toimii tasapuolisesti ja johdonmukaisesti laadittujen sopimusten mukaisesti. Kunta myös osoittaa ymmärrystä rakentajien muuttuneeseen maailmantilanteeseen ja rakentamisedellytysten muutoksiin.

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö

 

Esittelijä  Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus  Elinympäristölautakunta päättää antaa edellä esitetyn vastauksen kiinteistön 426-405-80-106 vuokraajan jättämään oikaisuvaatimukseen ja toteaa, että alennettu rakennusvelvoitteen laiminlyönnin sopimussakko laitetaan maksuun sekä käsitellään erillisestä hakemuksesta rakentamisvelvoitteen uusi jatkoaika kunnanhallituksen 17.06.2024 § 123 päätöksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus

 

Ote asianosainen, kunnanhallitus

Toimeenpano maankäyttö

Tiedoksi rakennusvalvonta

Lisätietoja kaavoituspäällikkö, puh. 0400 125 152