RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Käsämän vesiosuuskunnan muutoshakemus
Elinympäristölautakunta 12.11.2024 § 142
194/02.05.01.02.01/2024
Käsämän vesiosuuskunta hakee 19.9.2024 päivätyllä ja 23.9.2024 tulleella muutoshakemuksellaan muutosta Liperin kunnan Teknisen johtajan avustuspäätöksen § 2/2024 maksatusaikatauluun.
Muutoshakemuksen mukaan Käsämän vesiosuuskunta on saanut hankkeelle ELY Pohjois-Karjalan avustuspäätöksen 27.6.2024, minkä jälkeen ovat pystyneet aloittamaan hankkeen yksityiskohtaista suunnittelua, ajoittamista ja toteutusta. Toteutuksen nopeaa käynnistäminen on hakemuksen mukaan viivästynyt muun muassa käynnissä olleen lomakauden vuoksi.
Muutoshakemuksessa todetaan, ettei vedenottamohankkeeseen vuoden 2024 kuluessa valmistu sellaisia ELY-avustuksen ulkopuolelle jääviä kokonaisuuksia, joista vesiosuuskunta voisi hakea 25 %:n koko avustuksen maksatusta 15.12.2024 mennessä.
Käsämän vesiosuuskunta esittää, että Liperin kunnan elinympäristölautakunta käsittelee vesihuoltohanketta kokonaisuutena ja myöntää hankkeen toteutuneisiin suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiin 25 % kuntarahoitusosuutena niistä hankkeen toteutuneista kustannuksista, joihin vesiosuuskunta ei saa ELY Pohjois-Karjalan myöntämää tukea. Samalla Käsämän vesiosuuskunta esittää, että koko hankkeen valmistumisesta syntyvien kustannusten maksatusta ei tarvitsisi hakea 15.12.2024 mennessä, koska hankkeen toteutus on silloin vielä kesken.
Valmistelija Tekninen johtaja
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää siirtää Käsämän vesiosuuskunnalle myönnetyn vuodelle 2024 osoitetun 10 000 € avustuksen maksatuksen vuodelle 2025 sekä määrärahojen puitteissa 10 000 € vuodelle 2025 ja 5 000 € vuodelle 2026 myönnettyjen avustuksen maksueriä vuodella eteenpäin, vuosille 2026 ja 2027.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Käsämän vesiosuuskunta
Tiedoksi Käsämän vesiosuuskunta
Lisätietoja tekninen johtaja p. 050 467 3533
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |