RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 132
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Elinympäristölautakunta 12.11.2024 § 132
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Liperin liikenneturvallisuustyöryhmän kokous 2/2024
11.9.2024, Muistio
2. Jälkitarkastus 1 30.9.2024, Liperin kirkonkylän Keskustien
peruskorjaus/Käpy-hanke, Pöytäkirja
3. Työmaakokous 3 7.10.2024, Liperin paloaseman sanee-
rausurakka (kokonaisurakka), Pöytäkirja
4. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 24.10.2024 pöytäkirja
(linkki)
5. Ikäihmisten neuvoston kokous 9.10.2024, Pöytäkirja
6. Liperin kunnan Ylämyllyn taajaman Karmikujan Kunnallistek-
niikka ja Honkalammen palvelukeskuksen vesihuolto v. 2022,
2. vuoden takuutarkastus 22.10.2024, Pöytäkirja
7. Liperin paloaseman peruskorjaus, välivaiheen(autohalli)
vastaanottotarkastus 30.10.2024, Pöytäkirja
8. Viinijärven koulu, Peruskorjaus ja uudisrakennus, Suunnitte-
lu- ja ohjausryhmän kokous B4 30.10.2024, Pöytäkirja
Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 12/2024, Hankintapäätös
§ 6/2024, Tehtävän täyttöpäätös
§ 242-280/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024-
31.10.2024
Kaavoituspäällikkö:
§ 4-5/2024, Etuosto-oikeuspäätös
§ 13-17/2024, Lupapäätös
§ 11-14/2024, Vuokrauspäätös
§ 23-31/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Rakennustarkastuspäällikkö:
§ 130-142/2024, päätetyt luvat ja hyväksytyt työnjohtajat
1.10.2024-1.11.2024
Lisäksi käsitellyt kolme toimenpideilmoitusta
§ 50-54/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Vesihuoltopäällikkö:
§ 40-44/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Kiinteistörakennusmestari:
§ 88-92/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Liikunta- ja ulkopaikkamestari:
§ 65-66/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Ruokapalvelupäällikkö:
§ 262-339/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Siivoustyönjohtaja:
§ 309-312/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Isännöitsijä:
§ 27/2024, päätökset Populuksessa ajalla 1.10.2024- 31.10.2024
Seuraavat asiat ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
1. Saapunut kuulutus, Etelä-Savon 4. vaihe maakuntakaavan
nähtävillä olosta, Etelä-Savon maakuntaliitto 16.9.2024
2. Lausunto vesistönalituksesta, Enerke Oy, 20.9.2024, ELY-
keskus
3. Saapunut kuulutus, Malminetsintälupahakemus Liperi
ML2021:0004 Karelia Diamond Resources Pcl, Tukes
(Linkki)
4. Lausunto 17.10.2024, Sysmä-Heposelän alueen yhteistark-
kailu elokuu 2024, SKYT
5. Poikkeamislupa 128635 25.10.2024, Suomen riistakeskus
6. Saapunut kuulutus, Luonnos jätetaksaksi 1.1.2025 alkaen,
Joensuun alueellinen jätelautakunta 28.10.2024 (linkki)
7. Saapunut kuulutus, Luonnos jätehuollon palvelutasoksi vuo-
sille 2025-2027, Joensuun alueellinen jätelautakunta
28.10.2024 (linkki)
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |