Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaseutulautakunta
Pöytäkirja 04.10.2024/Pykälä 12



Maaseutupalveluiden talousarvio ja taloussuunnitelma vuodelle 2025

 

 

Maaseutulautakunta 04.10.2024 § 12 

14/02.02.00.01/2024      

 

Kuntien taloustilanne Pohjois-Karjalassa on edelleen kireä. Tilanne on tiedostettu myös maaseutupalveluiden talousarvioesityksessä. Yleisen kustannustason ja palkkojen nousu on pyritty sopeuttamaan mahdollisuuksien mukaan kuluneen vuoden tasoon. Henkilöstöriskihallintaan, sijaisuuksiin, ja työhuippujen suurempaan työmenekkiin varaudutaan määräaikaisten palkkavarauksella.

 

Alkaneella ohjelmakaudella hanketoiminta on pikkuhiljaa käynnistynyt. Maatalouden neuvontajärjestön laajentuminen ylimaakunnalliseksi on aiheuttanut myös hanketoiminnan laajentumisen ylimaakunnalliseksi. Tähän saakka laajentumisen kokemukset eivät ole kaikilta osin olleet Pohjois-Karjalan alkutuotannon kehittämisen kannalta vaikuttavuuden osalta parhaita mahdollisia. Aikaisemmin maakunnallisessa ajassa, hankkeiden ohjausryhmät olivat todellisia kehittämisryhmiä, joissa luodattiin myös hankkeiden välistä yhteistyötä ja kehittämisestä oli kokonaisvaltainen näkemys. Nyt tämä toimintakulttuuri on jokseenkin kadonnut. Pyrkimyksenä onkin saada isojen teemojen rinnalle myös maakunnallisia täsmähankkeita, joiden vaikuttavuus olisi parempi. Tässä on haastetta ja roolia myös maaseutupalveluille. Asuinmaaseudun ja kylien kehittämisen kannalta tilanne on huomattavasti parempi. Hanketoimijat ja kehittäjät toimivat edelleen maakunnallisista lähtökohdista.   

 

 

 

Valmistelija Maaseutujohtaja

 

Esittelijä  Maaseutujohtaja

 

Päätösehdotus  Maaseutulautakunta päättää hyväksyä talousarvioesityksen ja taloussuunnitelman vuodelle 2025.

 

Päätös Maaseutulautakunta hyväksyi talousarvioesityksen ja taloussuunnitelman ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle.

 

Ote Kunnanhallitus

Toimeenpano 

Tiedoksi 

Lisätietoja