RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 191
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Liite, kh 4.11.2024, Ylämyllyn nuorten paikan suunnittelun ja rakentamisen yleissuunnitelma | |
2 | Liite, kh 4.11.2024 Ylämyllyn nuorten paikan suunnittelun ja rakentamisen yleiskartta |
Leader-rahoituksen hakeminen nuorten paikan rakentamishankkeelle
Kunnanhallitus 04.11.2024 § 191
478/00.01.05.00/2024
Valtuustoryhmät jättivät valtuuston kokouksessa 15.11.2021 valtuustoaloitteen liittyen nuorten oman ulkotilan saamiseksi Ylämyllylle. Sijaintivaihtoehtoja selvitettiin vuosien 2022-2023 aikana. Asian käsittelyssä 16.1.2024 § 10 elinympäristölautakunta päätti Ylämyllyn nuorten paikan sijainniksi tontin Laavupolun ja Patteristontien risteyksessä. Nuorten paikan sijainti on huomioitu Ylämyllyn kortteleiden 300-305 ja lähialueiden asemakaavan muutoksen ehdotuksessa, joka on ollut nähtävillä 20.10.2024 saakka ja etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn.
Nuorten paikan rakentamiselle on laadittu suunnitelmat, joissa on huomioitu nuorten toiveet. Suunnitelmat ovat lainvoimaiset, joten rakentaminen voidaan käynnistää keväällä 2025. Nuoret otetaan mukaan myös rakentamisvaiheeseen. Ulkotilaan toteutetaan istuimia, katos sade- ja tuulensuojaksi sekä tulipaikkoja ja valaistus. Varusteiden suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan niiden kestävyys. Alueen suunnittelussa on huomioitu, että nuoriso liikkuu paikalle paljon myös mopoilla tai pyörillä, joten alueelle toteutetaan pysäköintialueeksi soveltuvaa pintaa. Liikkumisväylistä tehdään mahdollisimman esteettömiä, luonnonpinnat huomioiden. Nuorten toiveiden perusteella rakennetaan alueelle myös esimerkiksi luvallinen maalausseinä ja muuta ajanvietevälineistöä.
Rakentamisen kokonaiskustannukset ovat noin 60 000 € (alv 0 %). Kustannuksille on mahdollista hakea rahoitusta Joensuun seudun Leader-yhdistykseltä. Tätä varten kunnan tulee tehdä Leader-hankehakemus, jonka perusteella kunnalle voidaan myöntää investointiin 43 % Leader-tuki (25 800 €). Paikalliset yritykset ovat olleet kiinnostuneita osallistumaan rakentamiseen esimerkiksi rahallisella tuella, työsuorituksilla tai pientarvikehankinnoilla. Osallistumisesta kiinnostuneita yrityksiä kerätään koko toteutuksen ajan, ja niiltä saatu tuki pienentää kunnan omarahoitusosuutta hankkeessa. Tähän mennessä rakentamiseen on saatu yksityistä rahoitusta 5 000 € (8 %). Varsinaisen hankkeen rinnalla kunta voi toimittaa Joensuun Seudun Leader -yhdistykselle vapaamuotoisen hakemuksen vapaasta kuntarahasta (Liperin vuosittain sopimuksen perusteella Leader-yhdistykselle aiemmin maksama kuntarahaosuus, jota ei ole aiempina vuosina käytetty), joka vastaa suuruudeltaan loppua 49 % osuutta (29 200 €). Tämä osuus maksetaan suoraan kunnalle.
Hanke toteutetaan kunnan eri palvelualueiden yhteistyönä ja siihen osallistuvat elinympäristöpalvelut (rakentamisen suunnittelu ja valvonta) ja hyvinvointipalvelut, erityisesti vapaa-aikapalvelut (yhteistyö nuorten kanssa). Hankkeen toteutus vuonna 2025 on ehdollinen myönteiselle avustuspäätökselle.
Asian liitteenä havainnekuva nuorten paikasta. Lopullinen toteutus ja sijoittelu alueen sisällä muotoutuu hankkeen aikana. Lisäksi oheismateriaalina hankehakemusluonnos.
Vaikutusten arviointi Rakentamisella tuetaan Liperin nuorille tarkoitettuja palveluita ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia nuorten toiveen ja tehtyjen aloitteiden mukaisesti.
Valmistelija Hankeasiantuntija
Esittelijä Vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. päättää hakea Leader-hankeavustuksen sekä siihen liittyvän tuen vapaasta kuntarahasta Ylämyllyn nuorten paikan rakentamisen rahoittamiseksi. Rakentaminen toteutetaan, mikäli molemmat rahoituspäätökset ovat myönteisiä.
2. valtuuttaa vs. kunnanjohtajan allekirjoittamaan hakemukset.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote hankeasiantuntija
Lisätietoja vs. kunnanjohtaja 050 4646 663
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |