Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.11.2024/Pykälä 205


Omistajaohjaus Liperin Aluelämpö Oy:lle

 

 

Kunnanhallitus 18.11.2024 § 205 

507/02.02.02.02/2024      

 

Liperin kirkonkylän kaukolämmön järjestelyjen yhteydessä kunnan on tarkoitus luopua Liperin Aluelämpö Oy:n osakkeista keväällä 2026 (kv 3.6.2024 / § 26). Tätä ennen yhtiöön kertyneet voittovarat tulee kotiuttaa kunnalle.

 

Yhtiön taseessa on noin 200 000 euron vararahasto, joka on muodostettu 1980-luvulla. Vararahasto ei ole jakokelpoista vapaata pääomaa ja se tuleekin purkaa kokonaan.

 

Valmistelija Vs. kunnanjohtaja

 

Esittelijä  Vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus päättää antaa Liperin Aluelämpö Oy:lle omistajaohjauksen toimenpiteiden käynnistämisestä vararahaston purkamiseksi.

 

  Kirsi Koppinen poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (syy: intressijäävi). Mauri Tolvanen toimi tämän pykälän ajan puheenjohtajana.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Liperin Aluelämpö Oy

Lisätietoja vs. kunnanjohtaja, p. 050 464 6663