Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.11.2024/Pykälä 200



Liperin kunnan lausunto itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta

 

 

Kunnanhallitus 18.11.2024 § 200 

496/00.04.00/2024      

 

Työ- ja elinkeinoministeriö ja puolustusministeriö julkaisivat kesäkuussa työryhmän loppuraportin itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta. Työryhmän tarkoituksena oli selvittää keinoja aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittamiseksi. Yhtenä ratkaisuna raportissa esitettiin kompensaatioaluemallia. Työ- ja elinkeinoministeriö ja puolustusministeriö järjestävät lausuntokierroksen itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta ja sen tavoitteena on selvittää raportissa esitettyjen vaihtoehtojen toteutettavuutta keskittyen erityisesti kompensaatioratkaisuun. Lausunnonantajilta pyydetään lisäksi ehdotuksia kompensaatioalueista tai alueen osasta. Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 30.11.2024.

 

Liperin kunnan lausunto:

 

  1. Kompensaatioalueen muodostaminen Pohjois-Karjalaan

 

Tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa ei ole lainkaan tuulivoimaloita, vaikka Pohjois-Karjalan potentiaali tuulivoiman suhteen on merkittävä. Vireillä olevan maakuntakaavan perusteella se on yli 500 voimalaa. Rakentaminen ei ole ollut aluevalvontasyistä mahdollista. Ensimmäinen kompensaatioalue itäisessä Suomessa tulee rakentaa niin, että siinä on

mukana ainakin keskeiset ehdotusvaiheessa olevassa maakuntakaavassa esitetyt tuulivoima-alueet Pohjois-Karjalasta. Potentiaalisin kompensaatioalue koostuisi Pohjois-Karjalassa maakunnan länsi- ja pohjoisosista. Myös Pohjois-Savon ja Kainuun alueella voisi olla potentiaalisia alueita.

 

Toteuttamiskelpoisin kompensaatioalue perustuu kaavaprosessin loppuvaiheessa olevan maakuntakaavan tuulivoima-alueista, jotka ovat käyneet läpi kattavat ja laajat vaikutusten arvioinnit ja osallistamisen.

 

2. Tasa-arvoinen kehittymismahdollisuus myös Itä-Suomeen

 

Tuulivoimarakentamisen mahdollistaminen voi olla merkittävin tekijä koko itäisen Suomen kasvulle. Nykyinen epätasa-arvoinen tilanne läntisen ja itäisen Suomen kesken energiasiirtymässä on poistettava mahdollisimman nopeasti. Tuulivoiman mahdollistaminen vauhdittaa itäisen Suomen puhdasta siirtymää, alueen kasvua ja vahvistaa koko Suomen taloutta. Siksi myös jokainen hukattu vuosi tulee kalliiksi.

 

Liperin kunta kannattaa vahvasti työ- ja elinkeinoministeriön ja

puolustusministeriön työryhmän tavoitetta edistää keinoja aluevalvonnan ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittamiseksi itäisessä Suomessa. Tavoite on keskeinen toimenpide muun muassa valmisteltavassa Itäisen Suomen ohjelmassa.

 

3. Ripeä eteneminen

 

Tuulivoiman kompensaatioalueiden valmistelua tulee kiirehtiä poliittisella päätöksellä ja siihen tulisi sitoutua parlamentaarisesti yli hallituskausien. On tehtävä poliittinen päätös etenemispolusta, kompensaatiolain valmistelun ripeästä valmistelusta ja rahoitusmallista.

 

4. Rahoitus

 

Tuulivoimatoimijoiden ohella myös valtion on sitouduttava kompensaatiomallin rahoitukseen. Siihen tulisi voida käyttää myös seuraavan EU-kauden erillisrahoitusta itäiseen Suomeen. On tärkeää luoda rahoitusmalli, joka käytännössä vauhdittaa tuulivoiman rakentamista, ei estä sitä.

 

Kompensaatioalueelle tuulivoimatoimijoilta kerättävän maksun lisäksi tulisi kerätä pienimuotoinen rahoitus jokaisesta minne tahansa

Suomeen sijoittuvasta uudesta tuulivoimalasta.

 

5. Tuulivoiman ulkopuolelle jäävien kuntien erityisratkaisut

 

Itärajan kunnille, joihin ei jatkossakaan voine rakentaa tuulivoimaa aluevalvonnan takia, on löydettävä oikeudenmukainen ratkaisu verotuksellisesti korvaamaan epätasa-arvoinen tilanne aluekehityksen suhteen.  Nämä koko maan erityistä puolustusvelvoitetta hoitavat kunnat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa aluekehityksen suhteen.

 

6. Yksityiskohtaiset kommentit ja toimenpide-ehdotukset:

  • Tuulivoimaloiden heijastusvaikutusten pienentämisen osalta tulisi tarkastella mahdollisuutta, että turvallisuustilanteen niin vaatiessa tuulivoimalat tulisi voida pysäyttää.
  • Koordinaation lisäämiseksi on tärkeää huomioida itäisen Suomen alueiden edustus ehdotetussa ryhmässä. Tärkeää olisi myös, että itäisen Suomen tuulivoiman edistäminen olisi selkeästi jonkun määritellyn tahon vastuulla.
  • Nykyisten myönteisten hankkeiden läpikäynti ja etenemättömien hankkeiden realistinen arviointi. Nykyisten voimaloiden koko on huomattavasti korkeampi kuin viime vuosikymmenellä myönnettyjen lupien. Olisi hyvä tarkastella myös sitä, kuinka paljon positiivisia lupia on myönnetty näille nykyisen koon voimaloille.   

 

Valmistelija Vs.kunnanjohtaja

 

Esittelijä  Vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Liperin kunta antaa edellä kuvatun mukaisen lausunnon itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote lausuntopalvelu.fi

Lisätietoja vs.kunnanjohtaja p. 050 464 6663