RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 228
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Kunnanhallitus 09.12.2024 § 228
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:
1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston 28.11.2024 pöytäkirja (linkki)
2. Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston 25.11.2024 pöytäkirja (linkki)
Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:
- Joensuun kaupunginvaltuuston 11.11.2024 § 79 ote päätöksestä, Pohjois-Karjalan työllisyysalueen kuntien järjestämisvastuusopimuksen päivittäminen ja päivitetty järjestämisvastuusopimus
- Ote Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtajan päätöspöytäkirjasta 29.11.2024 § 13 - Kunnilta vuokrattuja toimitiloja koskevien vuokrasopimusten irtisanominen ja allekirjoitettu irtisanomisilmoitus 29.11.2024 Liperi liitteineen, Siun sote
- Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston 25.11.2024 kokouksen asia 14 § Toiminta- ja taloussuunnitelma 2025-2027 sekä talousarvio 2025 liitteineen (linkki)
- Työ- ja elinkeinoministeriön 28.11.2024 päätös liitteineen, Kertakorvaus kunnille TE-palvelu-uudistuksen muutoskulujen kattamiseen, VN/28455/2024-TEM-328
Yksihenkilöisten viranomaisten päätökset 1.11. - 30.11.2024
Kunnanhallituksen puheenjohtaja
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 27-31
Vs.kunnanjohtaja
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 156-196
Talousjohtaja
-lainapäätös §:t 23-24
-poistopäätös §:t 13-15
Hallintopäällikkö
-hankintapäätös § 2
Henkilöstöpäällikkö
-henkilöstöpäätökset (populus) §:t 26-33
-palkkio- tai lisäpäätös, työsuhde §:t 21-24
Työllisyyspalveluvastaava
- henkilöstöpäätökset (populus) §:t 250-273
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |