Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 232


Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalin erityiset ennakkoäänestyspaikat

 

 

Kunnanhallitus 09.12.2024 § 232 

293/00.00.00.03/2024      

 

Vuoden 2025 alue- ja kuntavaali toimitetaan vaalipäivänä sunnuntaina 13.4.2025. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 2.4. - 8.4.2025.

 

Vaalilain (714/1998) 9 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.

 

Vaalilain 9 §:n 2 momentin mukaan ennakkoäänestys voidaan järjestää tietyin säädetyin edellytyksin myös äänestäjän kotona (kotiäänestys). Kotiäänestyksestä on tarkentavat määräykset vaalilaissa.

 

Kunnanhallituksen tulee tehdä päätös vaalilain 46 §:n 2 momentin mukaisesti ennakkoäänestyspaikkoina olevista sosiaalihuollon toimintayksiköistä.  

 

Valmistelija Hallintopäällikkö

 

Esittelijä  Vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus päättää, että Liperissä vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien sosiaalihuollon toimintayksiköiden ennakkoäänestyspaikkoina toimivat:

Liperin kuntoutussairaala, tehostetun palveluasumisen yksiköt Iltarusko, Sarastus, Konttilanhovi ja Honkahovi, Honkalampi-keskus, Palvelutalo Neliapila, Jyrin hoivakoti, Perhekoti Ratilainen, Esperi Koti Karhunlehto ja Pekan palvelukoti.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote keskusvaalilautakunta