Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 18.11.2024/Pykälä 125


Työhönvalmentajan (413037) määräaikaisen tehtävän perustaminen ja täyttöluvan myöntäminen

 

 

Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 18.11.2024 § 125 

502/01.01.01.03/2024      

 

 Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille 1.1.2025. Kunnille siirtyvien työllisyydenhoidon palvelujen toimivuus edellyttää valtionhallinnosta siirtyvän henkilöstöresurssin lisäksi myös kuntien ei-lakisääteisiä panostuksia työllisyystoimiin.

 

 Vuosina 2024-2025 voimaantulevat lakimuutokset muun muassa palkkatukityöllistämiseen, työnhakijan työttömyysetuuksiin sekä kuntien lisääntyviin vastuisiin työttömyyden kustannuksista edellyttävät muutoksia paitsi kuntien työllisyydenhoitoon yleisesti, myös työnhakijoille suunnattuun työpajatoimintaan.

 

 Liperin kunnan Duunipajan toimintaa on perusteltua kehittää nykyisestä siten, että pajatoiminnoissa korostuu jatkossa valmentautujien henkilökohtainen tuki ja asiakaskohtaisesti räätälöidyt työelämälähtöiset työtehtävät. Valmentautujille tarjottavat työtehtävät perustuvat paitsi työnhakijan palvelutarpeeseen, myös Liperin kunnan toimialojen pajalle osoittamiin työkohteisiin ja -tehtäviin.

 

 Samalla työpajatoiminnan kehittämistyössä ennakoidaan Pohjois-Karjalan työllisyysalueen kuntien tulevia, mahdollisesti yhteisiä ratkaisuja valmennuspalveluiden tuottamisessa.

 

 Jatkossa työpajan toimintaa kehitettäisiin muun muassa

  • avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen suuntaavien työnhakijoiden valmennusympäristönä sisältäen yksilöllisen valmennuksen sekä mahdollisuuden hyödyntää räätälöityjä työtehtäviä,
  • työ- ja toimintakyvyn selvittelyä tarvitsevien työympäristönä, jossa voitaisiin toteuttaa eri tasoisia arviointijaksoja sekä
  • uudenlaisen matalan kynnyksen työllistämispalvelun toteuttamispaikkana, mikäli hallitusohjelman kirjaus kuntouttavan työtoiminnan työhön suuntaavien palvelujen siirtymisestä takaisin kunnille toteutuu.

 

 Työhönvalmentajan tehtävässä korostuu työllistymistä edistävä kehittämis- ja valmennusosaaminen sekä työnhakijan omien työnhakutaitojen, -keinojen ja -välineiden kartuttaminen. Työhönvalmentaja vastaa omalta osaltaan toiminnan asiakaslähtöisyydestä, palveluprosessien sujuvuudesta ja vaikuttavuudesta sekä työpajan palvelujen yhteensovittamisesta muiden työhön ja koulutukseen suuntaavien palvelukokonaisuuksien kanssa.

 Tehtävä/virka Työhönvalmentaja

 Vakanssinumero 413037

 Hinnoittelutunnus 01999999

 Tehtäväkohtainen palkka 2 871,07 € /kk  

 Työaikamuoto Liukuva toimistotyöaika, 36,25 h/vko

 Palvelusuhteen kesto 1.1.2025-31.12.2026

 

 

Vaikutusten arviointi Palkkausmenot on huomioitu vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa ja vuoden 2026 taloussuunnitelmassa sekä vakanssi on henkilöstösuunnitelmassa. Palkkausmenot katetaan työllisyyspalveluiden talousarviosta.

 

Valmistelija Työllisyyspalveluvastaava

 

Esittelijä  Henkilöstöpäällikkö

 

Päätösehdotus  Henkilöstö- ja työllisyysjaosto perustaa työhönvalmentajan (413037) määräaikaisen tehtävän ja myöntää täyttöluvan tehtävään ajalle 1.1.2025-31.12.2026 ehdollisena siten, että siihen tarvittava palkkausmääräraha vahvistetaan kunnanvaltuuston hyväksymässä talousarviossa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Lisätietoja työllisyyspalveluvastaava p. 050 430 6039