Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 118


Perusopetuksen järjestäminen - Mattisenlahden koulua koskevat toimenpiteet ja aikataulu

 

 

Hyvinvointilautakunta 10.12.2024 § 118 

37/12.00.03.00/2024      

 

Kunta vastaa perusopetuslain (628/1998) mukaan koulutuksen järjestämisestä ja kehittämisestä. Oppilasmäärien muutokset, kaavoituspolitiikka ja kunnan yleinen talouden tilanne vaikuttavat kunnan kouluverkkoon. Kouluverkkoa koskevat päätökset, kuten koulun lakkauttaminen, ovat kunnan päätösvaltaan kuuluvia asioita. Lopullisen päätöksen kouluverkosta tekee valtuusto.

 

Valtuusto käsitteli kokouksessaan 24.6.2024 kouluverkkoselvitystä (§ 34). Valtuusto päätti jatkaa kouluverkon muutosvalmistelua selvityksen skenaarion kaksi pohjalta, jossa kunnassa tulee olemaan kolme taajamakoulua, mikä tarkoittaa kahden kyläkoulun lakkauttamista.

 

Kyläkoulujen sulkemisen aikataulua käsiteltiin valtuustoseminaarissa 28.10.2024. Seminaarin evästyksen perusteella kohti kolmen taajamakoulun mallia edetään vaiheittain ja suunnitelmallisesti. Koulu lakkaa, kun se muuttuu kaksiopettajaiseksi tai kun sen oppilaat luontevasti mahtuvat taajamakoulun tiloihin.

 

Ensimmäisenä on tarkoitus portaittain lakkauttaa oppilasmäärältään nopeasti pienenevä Mattisenlahden koulu. Lukuvuonna 2025-2026 koulussa olisi aloittamassa vain yksi ekaluokkalainen, ja tämän vuoksi esitetään, ettei Mattisenlahden kouluun oteta uusia oppilaita lukuvuodesta 2025-2026 lähtien. Asiaa käsitellään erillisessä pykälässä.

 

Mattisenlahden koulun lakkauttamiseen liittyvien toimenpiteiden alustava aikataulu:

  1. Kuntalaisten kuulemiset tammikuussa 2025
  2. Oppilaiden kuuleminen tammikuussa 2025
  3. Henkilöstön kuulemiset tammikuussa 2025
  4. Lautakunnan käsittely koulun lakkautuksesta 23.1.2025
  5. Valtuuston käsittely koulun lakkautuksesta kevät 2025
  6. Henkilöstöä koskeva YT-menettely oman aikataulun mukaisesti
  7. Koulun muuttuminen 2-6 luokkien kouluksi 6.8.2025
  8. Koulun sulkeminen 30.5.2026
  9. Koulun tyhjentäminen ja jatkotoimet

 

Ennen koulun lakkauttamista osallisille henkilöille varataan mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä antaa tilaisuus lausua mielipide asiasta. Oppilaita, henkilökuntaa sekä kuntalaisia on tarkoitus kuulla tammikuussa 2025 ennen asian poliittista käsittelyä. Lopullinen toimenpiteiden aikataulu varmistuu poliittisten päätösten jälkeen.

 

Vaikutusten arviointi Koulun lakkautuksella on vaikutusta lapsiin ja perheisiin sekä kyläyhteisöön. Mattisenlahden koulun lakkautukseen liittyvää vaikutusten arviointia on tehty kouluverkkoselvityksen laatimisen yhteydessä keväällä 2024. Koulun lakkautuksen vaikutukset yksittäiseen oppilaaseen voivat olla hyvin erilaiset, kukin lapsi kokee asian eri tavalla. On tärkeää, että lakkautus prosessin aikana asiaa käsitellään avoimesti ja muutostilanteessa tuetaan yhteisön lisäksi myös yksittäistä oppilasta.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Riitta Lappalainen

 

Esittelijä  Hyvinvointijohtaja Lappalainen Riitta

 

Päätösehdotus  Hyvinvointilautakunta hyväksyy Mattisenlahden koulun toimintaan liittyvien toimenpiteiden aikataulutuksen esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

Ote Kunnanhallitus

Toimeenpano Hyvinvointipalvelut

Tiedoksi Mattisenlahden koulu

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja p. 040 8347185