RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 133
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liperin kunnan henkilöstöohje talkoovapaakäytännön poistamisesta
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 16.12.2024 § 133
63/01.00.03/2021
Liperin kunnassa on ollut käytössä talkoovapaa käytänne. Työntekijän on ollut mahdollisuus neuvotella työnantajan kanssa talkoovapaista, joiden ajalta on maksettu 2/7 osan palkka eli yhtä viikkoa kohden työnantaja maksaa kahden päivän palkan. Talkoovapaata on voitu pitää yksittäisinä päivinä tai kokonaisina viikkoina yhteensä 14 kalenteripäivää vuodessa. Talkoovapaita on käsitelty kuten muitakin virka- ja työvapaita eli talkoovapaat eivät ole työntekijän subjektiivinen oikeus ja niiden suunnittelun tulee olla toimintalähtöistä sekä ne eivät saa aiheuttaa työkuormitusta muille työntekijöille. Talkoovapaa käytäntö on Liperin kunnassa tarkasteltu uudelleen vuosittain.
Talkoovapaa käytänne on ollut osa talouden tasapainottamista, mutta tilastollisesti se ei näyttäydy vaikuttavana talouden tasapainottamisen menetelmänä. Käytännön tasapuolinen toteuttaminen on ollut haasteellista ja osaltaan käytänne on koettu subjektiivisena oikeutena sekä näin toimintalähtöisyys ei ole enää ollut kauttaaltaan suunnittelun ja toteutuksen pohjana. Näiden perusteluihin pohjautuen Liperin kunta poistaa talkoovapaa käytännön 1.1.2025 alkaen.
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö
Päätösehdotus Henkilöstö- ja työllisyysjaosto päättää poistaa talkoovapaa käytännön 1.1.2025 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Lisätietoja henkilöstöpäällikkö puh. 040 167 6103
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |