Dynasty tietopalvelu Haku RSS Liperin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 30.12.2024/Asianro 245


 

Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Kunnanhallitus 30.12.2024    

  

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Elinympäristölautakunnan 3.12.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

2. Hyvinvointilautakunnan 10.12.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

3. Vammaisneuvoston 4.12.2024 kokouksen muistio (linkki)

4. Siun työterveys Oy, Osakaskokouksen 28.11.2024 pöytäkirja

5. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 16.12.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

6. Ikäihmisten neuvoston kokousmuistio 12.12.2024 (linkki) ja toimintakertomus 2024 (linkki)

7. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymähallituksen 19.12.2024 kokouksen tarkastettu pöytäkirja (linkki)

8. Joensuun alueellisen jätelautakunnan 19.12.2024 kokouksen pöytäkirja (linkki)

9. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen - Siun soten 18.12.2024 aluehallituksen kokouksen pöytäkirja (linkki)

 

Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

  1.                                    Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kuulutus 10.12.2024 malminetsintälupapäätöksestä., Karelian Diamond Resources Plc, Liperi, Lupatunnus ML2021:0004
  2.                                    Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n omistajakuntien 23.9.2024 vetoomus Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:lle Kiteellä sijaitsevan Mustalammen-Heinäsyrjän tienristeyksen muistomerkkialueen ennallistamiseksi
  3.                                    Seudullisen joukkoliikennejaoston pöytäkirjanote 10.12.2024 § 42, Joensuun seudun joukkoliikenteen lippu- ja vyöhykejärjestelmä 2.6.2025 alkaen (linkki)
  4.                                    Valtiovarainministeriön 13.12.2024 kirje, Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen myöntäminen vuonna 2024, VN/23230/2024
  5.                                    Liite valtiovarainministeriön päätökseen, Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta saaneet kunnat 2024, euromäärät
  6.                                    Joensuun kaupungin omistajaohjausjaoston 16.12.2024 ote pöytäkirjasta §118, Konserniselvitykseen liittyvä täytäntöönpano
  7. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 16.12.2024 kokouksen § 154, Maakuntaliiton jäsenkuntien lopulliset maksuosuudet käyttötalousmenoihin vuonna 2025 liitteineen (linkki)
  8. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 16.12.2024 kokouksen 147 § Luonnosvaihe / Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 2. vaihe sekä yhteenveto kaavaluonnoksesta saadusta palautteesta ja vastineet (linkki)
  9. Saapunut kuulutus, Joensuun kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan 18.12.2024 myöntämä maa-aines- ja ympäristölupa T. Maijala Oy:lle (linkki)

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös