RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.02.2026/Pykälä 18
Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä
Elinympäristölautakunta 24.02.2026 § 18
Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.
Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan elinympäristölautakunnalle:
1. Työmaakokous 6 5.12.2025, Välikangas I kunnallistekniikan
rakentaminen, Pöytäkirja
2. Työmaakokous 7 23.1.2026, Välikangas I kunnallistekniikan
rakentaminen, Pöytäkirja
3. Työmaakokous 7 14.1.2026, Viinijärven koulun uudisraken-
taminen sekä peruskorjaus- ja muutostyöt, Pöytäkirja
4. Työmaakokous 8 11.2.2026, Viinijärven koulun uudisraken-
nus sekä peruskorjaus- ja muutostyöt, Pöytäkirja
Seuraavat päätökset ilmoitetaan tiedoksi elinympäristölautakunnalle:
Tekninen johtaja:
§ 1-2/2026, Avustuspäätös
§ 1-4/2026, Hankintapäätös
§ 1-2/2026, Myyntipäätös
§ 1-49/2026, päätökset populuksessa ajalla 1.1.2026-31.1.2026
Kaavoituspäällikkö:
§ 1/2026, Hallintopäätös
§ 1/2026, Lupapäätös
Vesihuoltopäällikkö:
§ 1-4/2026, Hyvityspäätös
§ 1-8/2026, päätökset populuksessa ajalla 1.1.2026-31.1.2026
Infrapäällikkö:
§ 1-14/2026, päätökset populuksessa ajalla 1.1.2026-31.1.2026
Ruokapalvelupäällikkö:
§ 1-41/2026, päätökset populuksessa ajalla 1.1.2026-31.1.2026
§ 1-23/2026, päätökset populuksessa ajalla 1.1.2026-31.1.2026
Isännöitsijä:
§ 1-7/2026, päätökset populuksessa ajalla 1.1.2026-31.1.2026
Päätösehdotus
Elinympäristölautakunta merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla elinympäristölautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.