RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 39
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Julkaistava oheismateriaali, kh 16.2.2026, Liperi 150-juhlavuoden tapahtumakooste (pdf 206.89 kb) |
Liperin kunnan juhlavuoden toteumaraportointi
Kunnanhallitus 16.02.2026 § 39
364/07.02.02.03/2024
Vuosi 2025 oli Liperin kunnan 150-vuotisjuhlavuosi, jota juhlittiin kymmenien kulttuuri-, liikunta- ja muiden tapahtumien merkeissä. Juhlavuoden suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2023 ja nimetty juhlavuositoimikunta kokoontui kahdeksan kertaa vuosina 2023–2024.
Juhlavuodesta haluttiin kaikkien kuntalaisten yhteinen kokonaisuus, ja tapahtumia toteutettiin laajasti eri kohderyhmille. Tapahtumat tavoittivat kunnan asukkaiden lisäksi myös mökkiläisiä, matkailijoita ja lähikuntien asukkaita. Juhlavuoden tapahtumat haluttiin pitää avoimina ja varsinaisia kutsuvierastapahtumia olikin vain yksi. Maakunnan kuntien ja kuntayhtymien edustus kutsuttiin 150 vuotta yhteistä leipää -juhlavuoden ylimääräiseen esitykseen marraskuussa.
Paikalliset toimijat, kuten yhdistykset ja seurat olivat korvaamaton apu juhlavuoden tapahtumien järjestämisessä. Osan tapahtumista järjesti kunta omin voimin. Päätapahtumia olivat nuorten konsertti toukokuussa, 150 vuotta yhteistä leipää -esityssarja sekä lapsiperheiden pomppulinnatapahtuma marraskuussa. Juhlavuoden tapahtumat keräsivät tuhansia osallistujia.
Juhlavuoden tapahtumiin haettiin ja saatiin 20 000 euron avustus tulevaisuusrahastolta. Tämän lisäksi kunnanhallitus jakoi normaalin 50 000 euron yhteistyösopimusbudjetin sijaan avustuksia juhlavuodelle kaikkiaan 85 000 euroa. Juhlavuoden kokonaisbudjetti oli näin ollen 105 000 euroa ja toteutui suunnitellusti. Europanoksen lisäksi juhlavuoden tapahtumat vaativat merkittävän kunnan oman henkilöstön työpanoksen vuoden aikana.
Oheiseen taulukkoon on koottu tapahtumat, joihin kunta myönsi tapahtuma-avustusta tai joissa kunta oli mukana järjestämässä tapahtumaa. Kävijämääriä on laitettu muistiin siltä osin, kuin niitä on saatu kunnalle tietoon. Lisäksi monet tahot ovat voineet juhlistaa 150-vuotiasta Liperiä muilla tavoin omissa tapahtumissaan ja toiminnoissaan.
Kokonaisuutena juhlavuoden tapahtumia voidaan pitää onnistuneena ja tavoite eri kohderyhmille toteutetuista monipuolisista ja avoimista tapahtumista saavutettiin.
Valmistelija Kunnanjohtaja, viestintäsihteeri
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee juhlavuoden toteuman tiedokseen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Lisätietoja kunnanjohtaja, p. 050 464 6663