RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 31
Liikuntapaikkojen hoitajan (255003) tehtävän muuttaminen liikuntapaikkavastaavan tehtäväksi ja täyttöluvan myöntäminen
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 16.02.2026 § 31
150/01.01.01.02/2026
Liikunta- ja ulkopaikkamestarin tehtävä vapautui 12.1.2026 alkaen, minkä myötä elinympäristöpalveluissa on tullut tarve muuttaa infra-palveluiden tehtäväkuvia organisaatiota niin, että infrapalveluiden keskeiset toiminnot saadaan järjestettyä työnjohdollisesti paremmin sekä ja kustannustehokkaammin.
Yksi liikuntapaikkojen hoitaja on TVA:n mukaisesti toiminut liikuntapaikkaojen henkilöstön tiimivastaavan ja tämä tehtävä esitetään muutettavaksi nyt liikuntapaikkavastaavan tehtäväksi sekä kyseinen työntekijä siirtyy tähän tehtävään. Hänellä on tehtävään vaadittava koulutus ja osaaminen. Liikuntapaikkavastaava toimii infrapäällikön alaisuudessa ja vastaa päivittäisestä toiminnasta liikuntapaikoilla. Tehtävä on tarpeellinen uudelleen järjestellä ja täyttää, että voidaan varmistaa liikunta- ja ulkoalueiden operatiivinen toiminta ja työnjohto sekä liikuntapaikkojen ympärivuotinen kausikunnossapito ja lakisääteiset huollot sekä tarkastukset. Liikuntapaikkavastaava sijaistaa ulkoaluevastaavaa, mikä parantaa huomattavasti koko infrapalveluiden huolto- ja toimintavarmuutta.
Tehtävä/virka liikuntapaikkavastaava
Vakanssinumero 255003
Hinnoittelutunnus 50104018
Tehtäväkohtainen palkka 2 833,61 € /kk
Työaikamuoto liukuva yleistyöaika, 38,25 h/vko
Palvelusuhteen kesto toistaiseksi 1.3.2026 alkaen
Vaikutusten arviointi Palkkamäärärahat on huomioitu talousarviossa ja vakanssi lisätään henkilöstösuunnitelmaan ensimmäisen talouskatsauksen yhteydessä.
Valmistelija Tekninen johtaja
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö
Päätösehdotus
Henkilöstö- ja työllisyysjaosto muuttaa liikuntapaikkojen hoitajan (255003) tehtävän liikuntapaikkavastaavan tehtäväksi ja myöntää sille täyttöluvan 1.3.2026 alkaen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Lisätietoja tekninen johtaja p. 050 467 3533.