RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 63
Tilintarkastajan tilintarkastuspöytäkirja
Kunnanhallitus 23.03.2026 § 63
413/00.03.00.03/2025
Tilintarkastajan tilintarkastuspöytäkirjaa on virheellisesti käsitelty 2.2.2026 §20 kunnanhallituksen kokouksessa tilintarkastajan väliraporttina.
Kokouksessa 2.2.2026 kunnanhallitukselle on kuitenkin esitetty tilintarkastajan laatima tilintarkastuspöytäkirja, johon on koottu tarkastuskauden aikana esille nousseet keskeiset huomiot. Kunnanhallituksen tehtävänä on merkitä tilintarkastuspöytäkirja tiedoksi ja huolehtia, että siinä esitettyihin havaintoihin ja suosituksiin reagoidaan asianmukaisesti. Tilintarkastajan tilintarkastuspöytäkirja on salainen asiakirja (Julkisuuslaki (621/1999) 24 § 1 mom. 15 kohta).
Vaikutusten arviointi Lakisääteisten tehtävien hoitaminen
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus saattaa muutoksen tiedokseen.
Päätös
Kunnanhallitus saattoi muutoksen tiedokseen.
Ote Talous- ja hallintojohtaja
Toimeenpano Talous- ja hallintojohtaja
Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja p. 050 439 8005