RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 55
Nuorisovaltuuston jäsenten nimeäminen kunnan toimielimiin ja työryhmiin
Kunnanhallitus 16.03.2026 § 55
13/00.02.09/2026
Kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 19.1.2026 § 3 nuorisovaltuuston kokoonpanon 8.1.2026 alkaen.
Kokoonpanon muuttuessa on tarpeen nimetä uudelleen eräiden toimielinten ja työryhmien nuorivaltuuston edustajat.
Nuorisovaltuusto on kokoontunut 11.3.2026 ja esittää kunnanhallitukselle, että
- Annika Parkkisen lisäksi Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmään nimetään nuorisovaltuuston edustajiksi Minni Vänskä ja Iida Huldén.
- Aaron Koskinen nimetään elinympäristölautakuntaan nuorisovaltuuston edustajaksi ja Ilja Karttunen elinympäristölautakuntaan nuorisovaltuuston varaedustajaksi.
- Sofia Parkkinen valitaan Liperin kunnan valtuuston nuorisovaltuuston edustajaksi ja Iida Huldén valtuuston nuorisovaltuuston varaedustajaksi.
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää:
1.Annika Parkkisen lisäksi Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmään nuorisovaltuuston edustajiksi Minni Vänskän ja Iida Huldénin.
2.Aaron Koskisen elinympäristölautakuntaan nuorisovaltuuston edustajaksi ja Ilja Karttusen varaedustajaksi.
3.Sofia Parkkisen Liperin kunnan valtuustoon nuorisovaltuuston edustajaksi ja Iida Huldénin varaedustajaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Ote Nuorisovaltuusto, elinympäristölautakunta, valtuusto
Lisätietoja Talous- ja hallintojohtaja puh. 050 439 8005