Dynasty tietopalvelu
Liperin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/liperi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 42


Kokousasian teksti

 

Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

 

Kunnanhallitus 16.03.2026 § 42 

  

 

Liperin kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnan hallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti esittelijän ollessa estynyt esittelijän sijainen voi tehdä ottopäätöksen. Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen ja lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai päätöksen tekemisestä.

 

Seuraavat pöytäkirjat ja muistiot ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Vammaisneuvoston 3.2.2026 kokousmuistio (linkki)

2. Ikäihmisten neuvoston 5.2.2026 kokousmuistio (linkki)

3. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 23.2.2026 kokouksen pöytäkirja (linkki)

4. Elinympäristölautakunnan 24.2.02026 kokouksen pöytäkirja (linkki)

5. Rakennus- ja ympäristölautakunnan 24.2.2026 kokouksen pöytäkirja (linkki)

6. Hyvinvointilautakunnan 26.2.2026 kokouksen pöytäkirja (linkki)

 

 

Seuraavat asiat ilmoitetaan kunnanhallitukselle:

 

1. Seudullisen joukkoliikennejaoston pöytäkirjanote 17.2.2026 § 3, Joensuun seudun joukkoliikenteen vuoden 2025 toiminnan tulos (linkki)

2. Korkeimman hallinto-oikeuden 5.3.2026 päätös 51/2026,

 Jätetaksaa koskeva valituslupahakemus

 

 

Yksihenkilöisten viranomaisten päätökset 1.2.-28.2.2026

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja

–henkilöstöpäätökset (populus) §:t 1-9

 

Kunnanjohtaja

–henkilöstöpäätökset (populus) §:t 15-29

 

Talous- ja hallintojohtaja

–henkilöstöpäätökset (populus) §:t 27-52

–poistopäätös § 3

 

Henkilöstöpäällikkö

–henkilöstöpäätökset (populus) §:t 2-8

 

Työllisyyspalveluvastaava

– henkilöstöpäätökset (populus) §:t 22-26

–työllistämisen kuntalisä (S) § 3

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedokseen ja päättää, ettei niitä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus.